Kaleva: Myös Haapajärven ex-kaupunginjohtaja tiesi seksuaalirikosepäilystä, ei pitänyt tietoa merkittävänä

Heli Laakkonen

Haapajärven kaupungin ex-kaupunginjohtaja Juha Uusivirta oli tietoinen kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja Haapajärven yläasteen rehtorina toimineen Jari Nahkasen (sd.) seksuaalirikosepäilystä, kertoo sanomalehti Kaleva.

Nahkanen kuoli viime viikon torstaina kolarissa Haapajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Kuoleman jälkeen nousi esille, että hän oli käräjillä syytteessä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kaupungin mukaan poliisin tutkinnanjohtaja ilmoitti helmikuussa 2022 Nahkaseen kohdistuvasta esitutkinnasta kaupungin silloiselle sivistysjohtajalle Veijo Tikanmäelle.

Uusivirta kertoo Kalevalle, että Tikanmäki kertoi asiasta myös hänelle.

– Hän sanoi suullisesti ohimennen, että poliisista on otettu yhteyttä mutta asia ei koske mitenkään Jari Nahkasen virkatehtäviä eikä liity hänen työtehtäviinsä millään lailla, Uusivirta sanoo Kalevalle.

Uusivirran mukaan hän ei koskaan tiennyt, mitä asiaa epäilyt koskivat, mutta ei pitänyt asiaa lehden mukaan merkittävänä Nahkasen työtehtävien kannalta.

“Viraltapidätys olisi pitänyt tehdä”

Vielä viime perjantaina nykyinen kaupunginjohtaja Jonna Tamminen kertoi, ettei kaupungilla ollut tietoa syytteestä. Haapajärven kaupunki tiedotti keskiviikkona, että jutun tutkinnanjohtaja oli ilmottanunut seksuaalirikosta koskeneesta esitutkinnasta aiemmalle sivistysjohtajalle.

Nyt Tamminen kertoo Kalevalle, että hänen edeltäjänsä Uusivirran olisi ehdottomasti pitänyt informoida häntä epäilystä.

– Minun näkemykseni mukaan viraltapidätyspäätös olisi pitänyt ehdottomasti tehdä, Tamminen sanoo Kalevalle.

Tuolloinen sivistysjohtaja Tikanmäki on Tammisen mukaan kiistänyt saaneensa tiedon rikosepäilystä. Nyt kaupunki selvittää, onko joku muu vielä tiennyt Nahkasen rikosepäilystä.

Tikanmäki ei vastannut torstaina STT:n yhteydenottopyyntöihin.

Epäilty rikos tapahtui Tammisen mukaan vuosina 2012-2013, jolloin Nahkanen jo toimi Haapajärven yläkoulun rehtorina. Nahkanen toimi yhä samassa pestissä.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World