Williams päätyi todelliseen shokkiratkaisuun Albonin kolarin jälkeen! – “Vaikein asia urallani”

williams päätyi todelliseen shokkiratkaisuun albonin kolarin jälkeen! – “vaikein asia urallani”

Logan Sargeant joutuu jättämään Australian GP:n väliin.

F1-talli Williamsin perjantaiset harjoitukset eivät menneet suunnitelmien mukaan. Alex Albon kolaroi autonsa pahannäköisesti, jonka jälkeen valmistaja tiedotti melko yllättävästä päätöksestä.

Williamsin Formula 1 -kuljettaja Logan Sargeant joutuu jättämään Australian GP:n väliin. Sargeantin auto luovutettiin hänen tallikaverilleen Alex Albonille, joka kolaroi pahasti perjantain harjoituksissa, eikä vara-autoa ollut saatavilla.

Tiimi kertoi, että Albonin romuttunut auto on poistettu käytöstä ja se lähetetään takaisin tehtaalle Englantiin korjattavaksi.

– Koska kolmatta alustaa ei ole saatavilla, tiimi voi vahvistaa tehneensä päätöksen, että Alex kilpailee loppuviikonlopun ajan sillä alustalla, jota Logan Sargeant ajoi FP1:ssä ja FP2:ssa, Williams tiedotti.

Sargeant, joka keräsi viime vuonna debyyttikaudellaan vain yhden pisteen, myönsi, että tilannetta on vaikea käsitellä. Mies kuitenkin vakuutteli ymmärtävänsä tiimin päätöstä.

– Tämä on vaikein asia urallani, eikä tätä ole helppoa käsitellä. Siitä huolimatta olen täysin tiimin käytettävissä ja teen kaikkeni auttaakseni meitä saamaan parhaan mahdollisen tuloksen.

Myös Albon oli tilanteesta selkeästi pahoillaan ja kertoi, ettei kukaan kuljettaja haluaisi joutua kokemaan vastaavaa.

Lähde: RTE.ie

Artikkeli Williams päätyi todelliseen shokkiratkaisuun Albonin kolarin jälkeen! – “Vaikein asia urallani” julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World