Ville Peltonen ylisti HIFK:n olympiavoittajan historiallista temppua ja puolustajan tyylipuhdasta "junttaa"

Ville Peltonen ylisti HIFK:n olympiavoittajan historiallista temppua ja puolustajan tyylipuhdasta “junttaa”

Helsingin IFK korjasi kurssiaan tällä viikolla SM-liigassa, kun se voitti viikon molemmat ottelunsa ja teki yhteensä kymmenen maalia.

Perjantaina HIFK teki selvää HPK:sta ja voitti Hämeenlinnassa maalein 5-2.

– Hyvä tulos ja paikoitellen oikein hyvää peliä. Sellaista rohkeaa peliä, mitä haluttiin. Halusimme paineistaa ja HPK kyllä välillä pääsi sieltä paineen alta tulemaan, mutta puolustettiin aika sitkeästi keskustaa ja tehtiin sellainen taisteluvoitto tästä, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen sanoi.

– Pakarisen Iiro on kovalla moraalilla joka päivä ja joka pelissä. Hän ansaitsi palkinnon ja ensimmäisen hattutemppunsa. Paljon hyviä juttuja. Olen tyytyväinen tähän esitykseen, hän jatkoi.

Yksi ottelun erikoisimmista tempuista oli HIFK-puolustaja Niko Seppälän painiotteet. Myös se sai Peltoselta kehut.

– No, harvemmin tuollaisia junttia näkee jääkiekko-ottelussa, mutta se oli kyllä ihan viiden pisteen juntta! Varmaan siitä opitaan, ettei sitä Seppälän mailaa kannata alkaa siirtelemään siellä jäällä, jos se on pudonnut, Peltonen naurahti.

Lue myös: Kurssin korjaamista ja rumia sikailuja – näin pelattiin SM-liigassa perjantaina

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World