Saarikko luopuu keskustan puheenjohtajuudesta ja kertoi myös odottavansa kolmatta lasta – "Nyt on hyvä aika lähteä, ei raskaus tätä ratkaissut"

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoi tiedotustilaisuudessa torstaina, ettei tavoittele jatkoa kesän puoluekokouksessa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Sanna Nikula

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoi torstaina, ettei hän tavoittele jatkoa puheenjohtajana kesän puoluekokouksessa, vaan kapula siirtyy seuraavalle.

Saarikko kertoi myös, että jos kaikki sujuu hyvin, hänen perheeseensä syntyy kolmas lapsi heinäkuun puolivälissä. Saarikko jää perhevapaalle eduskuntatyöstä kevätkauden päättyessä.

– Hän on toivottu pikkusisarus neljä- ja yhdeksänvuotiaille pojillemme, Saarikko sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hän kertoi kuitenkin, ettei raskaus ratkaissut päätöstä, vaikka se selkiyttikin ratkaisun tekemistä ja vaikutti siihen, että hän kertoi asiasta jo nyt.

– Nyt on hyvä aika lähteä. Moni asia on alulla, moni hyvä asia ei vielä näy. Ei luottamus meihin juurikaan ole ollut lisääntymään päin, mutta näen sille enemmän edellytyksiä, hän perusteli.

Keskustan puoluekokous on kesäkuussa Jyväskylässä. Siihen asti Saarikko sanoo hoitavansa tehtäväänsä sitoutuneesti. Viikkoa ennen puoluekokousta käydään eurovaalit.

– Pärjätään niissä ja pärjätään hyvin.

Saarikko sanoi myös, että käynnissä on jo muun muassa valmistautuminen vuoden päästä edessä oleviin kunta- ja aluevaaleihin.

– Jatkan tämän rakastamani kansanliikkeen palveluksessa uudessa roolissa kesän kokouksen jälkeen aatesisarteni ja -veljieni rinnalla.

“Ihan kaikkeni annoin”

Saarikko totesi, että eivät hänen omansa, eivätkä muiden odotukset täyttyneet hänen puheenjohtajakaudellaan. Keskusta on pyristellyt jo vuosia ylös kannatusalhosta. Kevään eduskuntavaaleissa puoluetta äänesti 11,3 prosenttia äänestäneistä.

Saarikko sanoi, että tuolloin hän koki vastuunkantamiseksi tehtävässä pysymisen.

– Odotuksia oli paljon, mutta ihan kaikkeni annoin, mitä osasin ja mihin kykenin.

Viime kevään tappiollisten eduskuntavaalien jälkeen Saarikko kertoi arvioivansa omaa asemaansa puheenjohtajana kevään kuluessa. Hän on ollut keskustan puheenjohtaja syyskuusta 2020 lähtien.

– Olen vakuuttunut siitä, että seuraajani saa luotsata keskustaa lisääntyvän luottamuksen tuulessa.

Saarikko sanoi, ettei aio antaa mitään neuvoja seuraajalleen.

– Uskon, että monista upeista politiikoistamme löytyy tähän tehtävään hyvä hoitaja ja toivon, että tästä paikasta käydään kisa ja siinä pohditaan puolueen linjaa ja tavoitteita ja tekemisen tapaa.

Kaikkonen ei ole sulkenut pois

Keskustan kansanedustaja, entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen ei ole sulkenut pois keskustan puheenjohtajan tehtävän tavoittelemista.

Kaikkonen puhui asiasta Hanna Kososen ja Dimitri Qvintuksen Poditiikkaa-podcastin jaksossa marraskuussa. Kosonen on keskustan kansanedustaja, ja Qvintus toimi aiemmin pitkään SDP:n avustajakaartissa.

– En minä nyt sitä poissulje, jos kannatusta siihen on, etteikö sitä voisi joskus miettiä, jos se paikka vapautuu, Kaikkonen sanoi tuolloin.

Saarikko luonnehti vaativaa puheenjohtajakauttaan listaamalla hyvin poikkeuksellisen korona-ajan päätöksineen, Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan ja sen vaikutukset Suomeen, valtiovarainministerin tehtävän ja keskustan pitkän ulkopolitiikan linjan muutoksen Nato-jäsenyyden kannalle.

Onnistumisia ja epäonnistumisia mahtuu hänen mukaansa kauteen molempia, mutta jos kautta mitataan vain kannatuksella, eivät odotukset täyttyneet. Keskustan oma linja on Saarikon mukaan kuitenkin alkanut nyt oppositiossa selkiytyä.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World