Ministeriöltä pamahti uutispommi katastrofaalisella tavalla – Lopputulos lävähtää vielä jokaisen suomalaisen eteen

ministeriöltä pamahti uutispommi katastrofaalisella tavalla – lopputulos lävähtää vielä jokaisen suomalaisen eteen

Kunnissa tuulee. Sote myllertää sekä kuntien tulot että menot, ja kohu valtionosuuksien leikkauksista on siitä viimeisin merkki. Kuva on Liedon keskustasta Varsinais-Suomesta.

VM on saanut lunta tupaan valtionosuusleikkauksista, mutta peiliin katsomisen paikka on muillakin.

Manner-Suomen liki 300 kunnassa on eletty puolentoista viime viikon aikana melkoinen draaman kaari. Kaikki alkoi siitä, kun valtiovarainministeriö tiedotti reilu viikko sitten perjantai-iltana valtionosuuksiin soten takia tulevista lisäleikkauksista.

Satojen miljoonien eurojen lisäleikkuri ensi vuodelle tuli ymmärrettävästi kuntapäättäjille sokkina, kun he juuri olivat lyöneet lukkoon veroprosentit ja budjetit. Seurauksena oli melkoinen kohu.

Maanantaina hallitus teki pikapäätöksen helpottaa kuntien tilannetta jaksottamalla leikkauksen vuosille 2025–2027. Kunnat saivat ensi vuodeksi vippiä valtiolta. Se ei mieliä lämmitä, kun sadat miljoonat pitää lähivuosina kuitenkin kaivaa kuntien taloudesta.

Tosin aivan vielä loppuratkaisu ei ole selvillä.

Tunnelmat ovat odottavat, ja kunnat toivovat, että valtio kompensoi lisäleikkauksien loppulaskun. Se, voidaanko toiveeseen vastata, selviää viimeistään kehysriihen yhteydessä ensi keväänä.

Samoihin aikoihin isoimmat kunnat alkavat jo valmistella vuoden 2025 budjettejaan. Viimeistään ensi syksynä lopputulos lävähtää jokaisen kuntalaisen eteen, kun valtionosuuksia ynnätään budjetin riveille.

Silloin luvassa voi olla leikkauksia menoihin ja investointeihin sekä korotuksia veroihin. Kuntaliitto on laskenut, että viimeisin valtionosuusleikkaus tarkoittaa 80 euroa asukasta kohden. Se tietää prosenttiyksikön kolmasosan korotuspainetta kuntaveroon.

Menot kasvoivat ja verot kutistuivat

Olisiko nyt nähty sotku voitu välttää? Siinä mielessä ei, että lopputulos on sementoitu lähes kymmenen vuotta hiotun sote-uudistuksen perustuksiin.

Kaikilta kunnilta leikattiin tänä vuonna veroprosentista 12,64 prosenttiyksikköä. VM:n mukaan nykytiedon valossa kunnilta veistetyn prosentin olisi pitänyt olla yli 13.

Tiedossa oli, että kun soten kunnille aiheuttamat kustannukset ja toisaalta kunnilta siirtyvät verotulot tarkentuvat, erotus napataan pois valtionosuuksista.

Valtavassa, yli 20 miljardin euron uudistuksessa yksi keskeinen palanen oli kuntien sote-menot. Kun ne tarkentuivat vuoden 2022 osalta lokakuussa, kustannukset kasvoivat 650 miljoonalla eurolla suhteessa kuntien talousarvioihin.

Sote myllertää kuntataloutta

Sote-uudistuksessa hyvinvointialueet ottivat vastuun sosiaali- ja terveyspalveluista ja pelastustoimesta. Se pienensi kuntien tuloja ja menoja voimakkaasti.

Tänä vuonna kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja leikattiin 12,64 prosenttiyksikköä.

Sote-rahoituksen siirtoon tänä vuonna tehdyistä tarkistuksista johtuen kuntien valtionosuuksiin tulee pysyviä ja kertaluonteisia leikkauksia.

Perjantaina 17.11. VM kertoi, että ensi vuoden pysyvä valtionosuuksien vähennys kasvaa 277 miljoonalla eurolla ja tätä vuotta koskeva kertaluonteinen vähennys 138 miljoonalla eurolla.

Hallituspuolueet päättivät viime viikolla, että leikkaukset lykätään vuosille 2025–2027. Lisäksi ne esittivät ensi vuodelle valtionosuuksiin 192 miljoonan euron lisäystä, joka vähennettäisiin vuosien 2025‒2027 valtionosuuksista.

Vihoviimeinen laskelman osa tuli verotuksen valmistuttua. Verotulot jäivät selvästi ennakoidusta, ja erotuksen suuruusluokka oli jymy-yllätys.

Kun tämä herätti kysymyksiä, VM:n julkisuuteen ensi hätään antamat selitykset johtivat harhateille pohtimaan, joutuvatko kunnat nyt maksamaan huonon sijoitusvuoden ja siitä johtuvien veromuutosten seurauksia.

Myöhemmin kävi ilmi, että syy verotulojen pudotukseen oli pikemminkin muutos tulonsaajien rakenteessa ja ennakoitua suuremmat työtulovähennykset kunnallisverotuksessa.

Näkemykset eriävät siinä, olisiko tätä muutosta voitu ennakoida. Esimerkiksi Kuntaliitosta kerrotaan, että tulorekisteritiedoista oli nähtävissä jo keväällä pienten tulojen osuuden ja vähennysten kasvu verotuksessa.

VM:n mukaan sote-laskelmat on kuitenkin haluttu tehdä arvioiden sijaan mahdollisimman oikeilla, viime vaiheen luvuilla, jotta varmistettaisiin, että ne kuntien kesken jakaantuvat oikein.

Tämä tuli yllätyksenä kuntapuolelle, missä ministeriön laskelmien taustat eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi hyvin tiedossa. Tietoja olisi pitänyt osata sekä kysyä että kertoa hyvissä ajoin.

Selvää on, että ministeriöltä uutispommin ajoitus oli katastrofaalinen, eikä lisätietojen tipottelu seuraavalla viikolla ollut omiaan lisäämään luottamusta. Pahimmalta paniikilta ja huolelta olisi voitu välttyä ainakin paremmalla viestinnällä.

Nyt kuntapomot ovat nousseet barrikadeille ja ministeriö saanut rutkasti lunta tupaan. Syyttelystä pitää kuitenkin päästä pian eteenpäin, sillä kuntataloudessa ratkottavat ongelmat eivät ihan heti lopu.

”Olen huolissani” – Valtakunnansovittelija näkee Suomessa ”vaaran merkit”: Ay-liikkeen ja työnantajien pitää katsoa peiliin, hän sanoo Suomen hallitus haaveilee ”Ruotsin” palkkamallista, mutta välissä on iso ero – ”Olivat todella ihmeissään, että mitä Suomessa tapahtuu” Riikka Purra väläyttää veronkiristyksiä ja nostaa esiin ”keskeisen riskitekijän” Suomessa: ”Olemme vakavassa paikassa” Ei hyvää päivää, mitä sekoilua – Eikö pandemiasta opittu Suomessa mitään?

OTHER NEWS

25 minutes ago

Real estate agent called out after major error in promotional flyer - here's why Aussies are not impressed

28 minutes ago

Bill Maher: It’s not that I’ve gotten old. It’s that your ideas are stupid

28 minutes ago

Aussie dad unleashes at school after his daughter was forced to make a group apology to the Stolen Generation

28 minutes ago

At least 18 people killed as tornadoes and storms rip through Texas, Arkansas and Oklahoma

28 minutes ago

Jase and Lauren rival The Kyle and Jackie O Show as they launch $250,000 giveaway on rival network

32 minutes ago

First time buyers shun new builds after Government axes Help to Buy

33 minutes ago

Teachers ‘will be given free speech protection from blasphemy claims’

33 minutes ago

Orlando Pirates to let go of 12 players in mass exodus?

33 minutes ago

Liverpool's stance crystal clear after Barcelona hold Luis Diaz transfer meeting

33 minutes ago

Leeds face Graham Potter conundrum in bid to avoid repeat of 14-year Premier League misery

33 minutes ago

Unbeaten Spirit edge Voltigeurs at Memorial Cup

33 minutes ago

West Gate Tunnel builders sue project engineers over 'design errors'

33 minutes ago

‘Frustrating’ decisions irking struggling Lions

36 minutes ago

The Week ahead in business: ECB chief economist Philip Lane in Dublin, CSO figures on consumer prices, and an update on housing

36 minutes ago

Christopher Bell wins the Coca-Cola 600 after race called with 151 laps left due to wet weather

36 minutes ago

Outcasts Adam Idah and Troy Parrott win fans as Jake O’Brien makes mark in French final battle

36 minutes ago

Aidan Walsh keeps Olympic dream alive with opening bout win in Bangkok

36 minutes ago

Mercedes wins the TBS title, Willow loses her friends

36 minutes ago

‘Un-Australian’: Tim Ayres labels acts of antisemitism as ‘intolerable’

36 minutes ago

Memorial Day throws heavy rain at East Coast as excessive heat scorches South

36 minutes ago

Cancer drugs and antibiotics among over 300 medicines now out of stock in Ireland

36 minutes ago

Photo gallery from Dundalk Chamber’s summer barbeque

41 minutes ago

Matching Sundowns is Pirates’ next poser

41 minutes ago

Eamonn Holmes 'devastated' over split with Ruth and as he moves out of family home

41 minutes ago

EV chargers to be placed every 60km along motorway network under new plan announced by Transport Minister Eamon Ryan

42 minutes ago

Lack of accommodation and blue flag is a burning issue for Wexford village

42 minutes ago

‘Welcoming the migrant has to be to the fore of our ministry’ – new Dublin auxiliary bishop on immigration crisis

42 minutes ago

Luka Doncic and Kyrie Irving star as Mavericks beat Timberwolves for 3-0 lead in West Finals

42 minutes ago

Fans Go Crazy As Luka Doncic And Kyrie Irving Close Out Win To Take 3-0 Series Lead Over The Timberwolves

42 minutes ago

Lendlease goes local with $4.5b foreign asset sell-off

42 minutes ago

Betty’s Burgers: Perth burger chain offers $15 meals to celebrate National Burger Day

42 minutes ago

General Hospital star Johnny Wactor shot and killed during suspected theft

42 minutes ago

Was 2004 the worst Glastonbury ever? If you were an Oasis fan, the answer is yes

42 minutes ago

The Sympathizer, review: Vietnam war spy series is the most fun Robert Downey Jr has been in a decade

43 minutes ago

A synthetic drug ravages youth in Sierra Leone. There's little help, and some people are chained

43 minutes ago

South Africa's election could bring the biggest political shift since it became a democracy in 1994

45 minutes ago

'Don't wait for something bad to happen': Bale warns greed could harm players

45 minutes ago

Kaizer Chiefs legend Khune to CPT City? club comments

46 minutes ago

Leclerc wins home Monaco GP after heavy Perez crash

46 minutes ago

Landlords urged to dob in letter from cops