Tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla suomalaisista ei ole riittävästi säästöjä pahan päivän varalle

Merkittävä osa suomalaisista joutuu myös syystä tai toisesta menoillaan ylittämään kuukausitulonsa.

tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla suomalaisista ei ole riittävästi säästöjä pahan päivän varalle

Tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla suomalaisista ei ole riittävästi säästöjä pahan päivän varalle

Luotonhallintayhtiö Intrumin tuoreen Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan suurin osa suomalaisista käyttää tulonsa lähes sitä mukaa, kun niitä tulee.

Tutkimuksesta käy ilmi, että jopa 75 prosenttia vastanneista käyttää kuukaudessa kaikki ansaitsemansa tulot tai jopa kuluttaa rahaa yli tulojensa. 22 prosenttia kertoo käyttävänsä rahaa kuussa enemmän kuin tienaa. Keskimäärin menojen tulot ylittävä osuus on noin 226 euroa kuussa.

Intrumin mukaan positiivinen uutinen on kuitenkin se, että 40 prosentilla vastaajista on säästettynä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkkaa vastaava summa. Samalla huolestuttavaa on kuitenkin se, että puolestaan 31 prosentilla minkäänlaista hätäpuskuria ei ollut säästettynä. Se on myös korkeampi luku kuin Euroopassa keskimäärin, sillä siellä vastaava luku on 20 prosenttia. Suomalaisten halu säästää, jos siihen vain löytyy mahdollisuus on kuitenkin noussut vuodesta 2022, jolloin kahden kuukauden palkka oli säästössä vain 31 prosentilla, kun taas nyt luku on noussut 40 prosenttiin.

Tutkimustulos ei kuitenkaan suoranaisesti viesti siitä, että suomalaiset jollakin tapaa törsäilisivät aiempaa enemmän. Intrum huomauttaa tiedotteessaan, että kotitalouksien maksukyky on myös heikentynyt yleisen taloustilanteen myötä, joten rahaa ei vain yksinkertaisesti välttämättä jää säästöön.

“On selvää, että kuluttajiin kohdistuu nyt vakavia taloudellisia paineita ja kotitalouksissa joudutaan tekemään päivittäin vaikeita päätöksiä siitä, mihin rahaa käytetään. Laskuja maksetaan myöhässä tai laskuja saatetaan joutua jättämään maksamatta kokonaan, mikä puolestaan on laskun lähettäneiden yritysten selviytymisen kannalta erittäin huolestuttavaa”, kommentoi Intrumin perintäpalvelujen osastopäällikkö Reetta Lehessaari.

Tutkimuksissa  kartoitettiinkin myös sitä, millaisia ratkaisuja suomalaiset aikovat kulutustottumuksiinsa tehdä taloudellisen tilanteen ollessa monin paikoin tiukka. Kyselyssä lähes puolet vastaajista, 47 prosenttia vastasi rahaa jäävän aiempaa vähemmän käteen pakollisten menojen jälkeen ja 65 prosenttia kertoikin puolestaan leikkaavansa arjen kuluista jotakin pois.

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti tehdään vuosittain 20 Euroopan maassa. Tänä vuonna sen tiedot kerättiin aikavälillä 19. heinäkuuta – 1. syyskuuta. Yhteensä vuoden 2023 kyselyyn kerättiin tiedot 20 000 kuluttajalta.

Lähde: Intrum

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World