Hallitseva Euroopan mestari Topi Raitanen karsiutui 3 000 metrin estejuoksun loppukilpailusta. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
Hallitseva Euroopan mestari Topi Raitanen karsiutui miesten 3 000 metrin estejuoksun loppukilpailusta yleisurheilun MM-kilpailuissa Budapestissä. Raitanen ei pystynyt vastaamaan alkuerässään kärjen vauhtiin ja jäi ajalla 8.30,69 viimeistä edelliseksi eli 11:nneksi.
Erän viisi parasta saivat paikan loppukilpailussa. Viidenneksi sijoittunut Japanin Ryoma Aoki juoksi ajan 8.20,54.
Raitanen joutui alkukaudesta ylirasitustilaan, josta hän on edelleen toipumassa.
– Aika mitäänsanomaton juoksu, edelleen on sitä samaa. Lopussa kun pitäisi juosta kovaa, niin jaloista ei vain irtoa. Sinänsä juoksu ei tunnu kovin pahalle, mutta ei vain löydy sellaista jaksamista työskennellä sillä alueella, missä pitäisi, Raitanen summasi Ylen tv-haastattelussa.
Viime viikonloppuna Raitanen viimeisteli MM-kuntoaan lupaavasti 1 500 metrillä, mutta suomalainen myönsi, ettei lihaksisto ollut valmis esteiden MM-finaaliin.
– Esteissä rytmi rikkoutuu jokaisella kierroksella, ja kun lihaksisto ei ole niin palautuneessa tilassa, rasitus kumuloituu entistä enemmän, Raitanen selvitti.
Raitasen kauden paras estetulos 8.22,00 syntyi kesäkuun alussa.
News Related
-
Valioliiga-legenda latasi kovan arvion kauden alla – se näyttää nyt tosi tyhmältä Englannin Valioliigassa nähtiin lauantaina todella yllättävä kierros. Man Unitedin alamäki sai jatkoa. ManU kohtasi lauantaina Crystal Palacen ja hävisi Old Traffordilla 0-1. ManU:n kausi on ollut jäätävä pettymys. ManU putosi lauantaina 13. sijalle ja on kerännyt tällä kaudella ...
See Details:
Valioliiga-legenda latasi kovan arvion kauden alla - se näyttää nyt tosi tyhmältä
-
Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään! Tatuoitu somemalli Riae tunnetaan paitsi somesta, myös aikuisviihdetähtenä. Hän julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia ja paljastaa paljasta pintaa, joka jättää vain vähän arvailujen varaan. Riaeta seuraa Instagramissa jo yli 4,8 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä vain lisääntyy. Kuumat kuvat Instagramissa ...
See Details:
Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!
-
ManU on pakkopaikan edessä – ja se tulee maksamaan paljon Valioliigan historiallisen huonosti käynnistyneessä Manchester Unitedissa tapaillaan tällä hetkellä paniikkinappulaa – monessakin mielessä. Erik ten Hagin luotsaaman alivireisen nipun yksi suurimmista huolenaiheista kohdistuu joukkueen alakertaan, joka on romuna. Jalkavamma saattaa pitää toppari Lisandro Martinezin jopa kaksi kuukautta sivussa. Ten Hag ...
See Details:
ManU on pakkopaikan edessä - ja se tulee maksamaan paljon
-
Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta! Italialainen povipommi Eva Menta ei paljon peittele. Hän julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, joka jättää hyvin vähän arvailujen varaan. Eva on saanut lassottua somessa itselleen jo yli 6 miljoonaa innokasta fania, joiden määrä vain lisääntyy päivittäin. Jos Instagramissa julkaistu materiaali ei ...
See Details:
Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!
-
Turussa ammuttiin rankkareita – isäntien pistetili vihdoin auki FBC Turku avasi neljännellä yrityksellä pistetilinsä salibandyn miesten F-liigassa, kun se kaatoi kotonaan OLS:n rangaistuslaukauksilla 5-4. Sunnuntain toisessa ottelussa Happee löi Seinäjoella SPV:n 7-3. OLS ei Turussa häkeltynyt FBC:n salama-avausmaalista vaan kipusi pelin puoliväliin mennessä jo 3-1 -johtoon. Gustavs Griezitis ja Verneri ...
See Details:
Turussa ammuttiin rankkareita - isäntien pistetili vihdoin auki
-
Tekeekö Chelsea yhden hullun kaupan lisää tammikuussa? Siirtomarkkinoilla surutta hurjastellut Chelsea haluaa terästää hyökkäyskalustoaan tammikuussa. Tapetilla on kovia ja mielenkiintoisia nimiä. Chelsea on yhdistetty Napolin kanssa törmäyskurssille ajautuneeseen nigerialaiseen Victor Osimheniin ja viime päivinä myös RB Leipzigin slovenialaishyökkääjä Benjamin Seskoon. Chelsea saa kuitenkin taikoa melkoisen ihmeen, tai ainakin lyödä pöytään ...
See Details:
Tekeekö Chelsea yhden hullun kaupan lisää tammikuussa?
-
Valtteri Bottaksen F1-talli on vaarassa menettää jättisumman rahaa Alfa Romeon nimen alla viimeistä vuotta kilpailevan Sauber-tallin F1-kausi on ollut surkea. Se saattaa menettää bonusrahojen muodossa kymmeniä miljoonia euroja viime kauteen verrattuna. Alfa Romeo sijoittui viime kaudella valmistajien pisteissä kuudenneksi. Nyt se on vaarassa jämähtää koko nipun viimeiseksi, eli kymmenenneksi. F1-tiimeille ...
See Details:
Valtteri Bottaksen F1-talli on vaarassa menettää jättisumman rahaa
-
Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja ottelun tuomariston sekä VAR:in toiminta ja päätökset ottelussa ovatkin keränneet valtavasti huomiota pelin jälkeen. Erityisesti ihmetystä ja suuttumusta on kerännyt Liverpoolin ...
See Details:
Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomaroinnista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
-
Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja ottelun tuomariston sekä VAR:in toiminta ja päätökset ottelussa ovatkin keränneet valtavasti huomiota pelin jälkeen. Erityisesti ihmetystä ja suuttumusta on kerännyt Liverpoolin ...
See Details:
Suomalaislupaus hurjassa kyydissä MM-kisojen katumaililla - ME-aika pöytään
-
Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja ottelun tuomariston sekä VAR:in toiminta ja päätökset ottelussa ovatkin keränneet valtavasti huomiota pelin jälkeen. Erityisesti ihmetystä ja suuttumusta on kerännyt Liverpoolin ...
See Details:
KuPS-valmentajalta karu tilitys jättimäisen pettymyksen jälkitunnelmissa
-
Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja ottelun tuomariston sekä VAR:in toiminta ja päätökset ottelussa ovatkin keränneet valtavasti huomiota pelin jälkeen. Erityisesti ihmetystä ja suuttumusta on kerännyt Liverpoolin ...
See Details:
Suomalaiskuski kuuli nuotin väärin MM-rallissa - sitten rysähti
-
Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja ottelun tuomariston sekä VAR:in toiminta ja päätökset ottelussa ovatkin keränneet valtavasti huomiota pelin jälkeen. Erityisesti ihmetystä ja suuttumusta on kerännyt Liverpoolin ...
See Details:
Kymmenen siirtolaista kuoli rekan kaaduttua Meksikossa
-
Jurgen Klopp pettyi Liverpoolin ja Tottenhamin välisne ottelun tuomarointiin Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja ottelun tuomariston sekä VAR:in toiminta ja päätökset ottelussa ovatkin keränneet valtavasti huomiota pelin jälkeen. Erityisesti ihmetystä ja suuttumusta on kerännyt Liverpoolin ...
See Details:
Ott Tänak ei ollut uskoa silmiään Chilen MM-rallissa - tästä oli kyse
-
OTHER NEWS
Ylivoimaisesti eniten säätiöiden tukea saivat lääke- ja terveystieteet. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Irene Stachon Säätiöt tukivat tiedettä, taidetta ja kansalaistoimintaa yli puolella miljardilla eurolla vuonna 2022, käy ilmi säätiöiden etu- ja ...
Read more »
”Juomat takaisin kylmään pääkaupungissa!” – HJK:n mestaruus ei varmistunut HJK:sta ei kruunattu vielä sunnuntaina Veikkausliigan mestaria. KuPS tarttui oljenkorteensa ja venyi kotiyleisönsä edessä 1-1 -tasapeliin SJK:n kanssa. Tulos oli joka ...
Read more »
Tässä on video Teemu Sunisen ulosajosta Chilen MM-rallissa Hyundain Teemu Suninen koki karmean pettymyksen Chilen MM-rallissa. Kisassa toisena olleen Sunisen matkanteko päättyi ulosajoon kisan toiseksi viimeisellä, eli 15. erikoiskokeella. Sunisen ...
Read more »
Northumberlandin poliisi uskoo, että “julkkispuu” kaadettiin tahallaan ja ilkivaltaisesti. LEHTIKUVA/AFP Anne Salomäki Britanniassa on viikonloppuna surtu ilkivaltaisesti kaadettua puuvanhusta niin kovasti, että alueesta huolehtiva ympäristönsuojelujärjestö National Trust on pyytänyt ihmisiä ...
Read more »
Jukurit haki Sportista 3-0-vierasvoiton lauantai-illan Liiga-kierroksella. Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus nousi esiin jälleen kerran tutusta syystä. Sportin päävalmentaja Risto Dufva viihdytti humoristisella letkautuksellaan niin kuin monesti viime vuosina on nähty. Dufvalle ...
Read more »
Milwaukee Bucks hankki riveihinsä Portland Trail Blazersin supertähden Damian Lillardin. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP AFP NBA-koripalloliigassa koettiin hiljattain melkoinen jysäys, kun liigan kärkijoukkueisiin lukeutuva Milwaukee Bucks hankki riveihinsä Portland Trail Blazersin supertähden ...
Read more »
Kuopion Palloseuran haaveet miesten jalkapallomestaruudesta saivat kovan kolauksen, kun joukkue joutui tyytymään tasapeliin. Kuvassa etualalla Anton Popovitch. LEHTIKUVA / Matias Honkamaa Jorma Ylönen Kuopion Palloseuran haaveet miesten jalkapallomestaruudesta saivat kovan ...
Read more »
Kesä on jo takana koti-Suomessa. Euroopasta löytyy kuitenkin vielä lämmintä aurinkoa. Siitä on päässyt nauttimaan myös pikajuoksija Milja Thureson. Kreikassa lomaillut Thureson on julkaissut Instagramissa otoksen lomaltaan. – Bikiielämää, kirjoitti ...
Read more »
Anaheim Ducks on poiminut suomalaispuolustaja Lassi Thomsonin, 23, NHL:n siirtolistalta. Thomson pelasi viime kaudella Ottawa Senatorsin organisaatiossa kaksi NHL-ottelua ja AHL:ssä 56 ottelua kirjaten tehopisteet 7+26=33. Ilves-kasvatti Thomson on Senatorsin ykköskierroksen 19. ...
Read more »
Tosi-tv-tähti Kylie Jenner nähtiin muotitalo Schiaparellin muotinäytöksessä. Tosi-tv-tähti Kylie Jenner, 26, on tuttu näky Pariisin muotiviikolla näyttävine asuvalintoineen. Tällä kertaa Jenner kanavoi sisäistä Marilyn Monroetaan isosiskonsa Kim Kardashianin jalanjäljissä. Jenner ...
Read more »
Real Madridille huonoja uutisia – loukkaantunut puolustaja sivuun huippuottelusta David Alaba joutui jättämään aiemmin tällä viikolla Real Madridin ja Las Palmasin välisen sarjaottelun kesken avausjaksolla. Alaba kärsii lihasvammasta oikeassa jalassaan. ...
Read more »
Nyt Yle Areenassa: ”Kaikki kohtaukset ovat kuin maalaustaidetta” – visuaalisesti upea mestariteos naisten välisestä rakkaudesta Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 97. Yle Areenaan on lisätty Nuoren naisen muotokuva (Portrait de ...
Read more »
Näin Teemu Suninen puki jättipettymyksen sanoiksi Hyundain Teemu Suninen koki jättipettymyksen Chilen MM-rallissa. Sunisen kisa päättyi toiselta sijalta ulosajoon 15. erikoiskokeella. Kisasta oli ajamatta enää yksi erikoiskoe. Suninen tilitti tuntojaan ...
Read more »
Elena Rybakina Elena Rybakina toivoo voivansa pelata nyt enemmän otteluita toivuttuaan viruksesta, joka vaikutti häneen negatiivisesti US Openissa ja josta toipuminen kesti pari viikkoa. Kärsittyään järkyttävän tappion 16 parhaan joukossa ...
Read more »
Reetta Hurskeella on takana urheilullisesti uransa paras vuosi. Pika-aituri tykitti 60 metrin aitojen EM-kultaa. Hurske tykitti kesällä uuden Suomen ennätyksen 100 metrin aidoissa. Se kirjataan nyt 12,70. Hurske on nähty ...
Read more »
Jari-Matti Latvala voi pistää mestaruusjuhlat pystyyn Chilen MM-rallissa Jari-Matti Latvalan johtamalla Toyotalla on mahdollisuus varmistaa valmistajien mestaruus Chilen MM-rallissa. Kisassa toisena ollut Hyundain Teemu Suninen keskeytti toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, mikä ...
Read more »
Karmea kohtalo – Teemu Suninen ajoi kakkossijalta ulos Chilen MM-rallissa Hyundain Teemu Suninen on kokenut karmean kohtalon Chilen MM-rallissa. Sunisen matkanteko päättyi toiselta sijalta keskeytykseen. Suninen teki ison ajovirheen kisan ...
Read more »
Lassi Thomson siirtyy uuteen osoitteeseen NHL:ssä! Anaheim Ducks on poiminut suomalaispuolustaja Lassi Thomsonin NHL:n siirtolistalle. 23-vuotias Thomson pelasi viime kaudella Ottawa Senatorsin riveissä kaksi NHL-ottelua. AHL:ssä hän teki viime kaudella ...
Read more »
Suomalaiselle rallikuskille shokkihoitoa Chilen MM-rallissa Hyundai Motorsport N-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ovat Chilen MM-rallissa avauspäivän jälkeen WRC2-luokassa viidentenä. – Ensimmäisellä pätkällä meiltä vääntyi vasemmalta takaa ohjausvarsi, ja se ...
Read more »
Tampa Bay Lightningin kakkosmaalivahti Jonas Johansson torjui nollapelin. NHL:n kestomenestyjä Tampa Bay Lightning sai aiemmin tällä viikolla karmaisevia uutisia, kun joukkueen ykkösmaalivahti Andrei Vasilevskiy joutui leikkaukseen. Vasilevskiy saattaa olla koko ...
Read more »
Hallitusta vastaan. Mielenosoitus keräsi runsaasti väkeä Turun torille tällä viikolla. Tällä viikolla järjestetyissä mielenosoituksissa osallistujien tunnelma oli tyrmistynyt, Palvelualojen ammattiliitto PAM kuvailee. Palvelualojen ammattiliitto PAM järjestää ensi viikolla uusia mielenilmauksia ...
Read more »
Heikki Kuulan uudella albumilla podetaan yksinäisyyttä ja someahdistusta Artistin yhdeksäs levy ilmestyi perjantaina. Pitkän rap-uran tehnyt Teflon Brothersistakin tuttu Heikki Kuula julkaisi perjantaina yhdeksännen sooloalbuminsa. 0 tykkää tästä -niminen levy ...
Read more »
Minnesota Wild lätkäisi rahakkaan sopimuksen yli 700 NHL-ottelun konkarille Minnesota Wild on tehnyt nelivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Marcus Folignon kanssa. Sopimus on kokonaisarvoltaan 16 miljoonaa dollaria, joten se takaa Folignolle keskimäärin ...
Read more »
Rakennusalan lainat. Suomen Pankki kertoo, että rakennusalan yrityksille myönnetyistä lainoista reilut neljä prosenttia oli hoitamatta elokuun lopussa. Kuvituskuva. Suomalaisille rakennusalan yrityksille myönnettyjen lainojen kannasta 4,1 prosenttia eli 123 miljoonaa euroa ...
Read more »
Ellinooran hitti sai uuden version, jossa yhdistyvät voimapop, punk rock ja lähiöromantiikka Hätä-Miikka versioi Ellinooraa. Tämän viikon perjantaina esitetyssä neljännessä Vain elämää -jaksossa vietettiin Ellinooran päivää. Gasellit-yhtyeestä tuttu Hätä-Miikka valikoi ...
Read more »
Kovia tanssijoita lavalla – tältä näyttää Black Sabbathin tuotannon ympärille rakennettu baletti Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää, lienee Tony Iommi pohdiskellut Birmingham Royal Ballet’n esitystä katsoessaan. Black Sabbathin synnyinkaupungissa ...
Read more »
Ulrich palaa muistoissaan Black Album -levyn kiertueelle. Metallican uralle on mahtunut paljon ja Loudwire uutisoi vastikään, että yhtye on maailman eniten albumeja myynyt metallibändi. Kun puhutaan noloista hetkistä, rumpali Lars Ulrich ...
Read more »
Paluu vanhoihin pahoihin aikoihin – thrash-jätti Sodom muistelee lämmöllä vuotta 1982 Saksan thrash-titaani Sodom päätti muistella hieman menneitä. Orkesteri äänitti uusiksi muutamia uransa alkuaikoina tehtyjä kappaleita, ja päälle tehtiin vielä ...
Read more »
U2 julkaisi uuden singlen – videolla bändi palaa vuoden 1987 klassikkovideonsa maisemiin U2 päräyttää tänään melkoisen keikkaputken käyntiin Las Vegasin MSG Spheressä. Tapauksen kunniaksi yhtye on myös julkaissut uuden singlen ...
Read more »
Sergio Ramos FC Barcelonan ja Sevillan välinen kamppailu on puhuttanut jälkikäteen runsaasti espanjalaismediassa. Barcan manageri, Xavi Hernandez yltyi vuolaisiin kehuihin, kun häneltä kysyttiin mielipidettä Sevilla-puolustaja, Sergio Ramosista. Sevilla pystyi haastamaan ...
Read more »