Tänään tv:ssä: ”Ei romanttinen eikä hauska” Niminäyttelijät eivät pelasta vuoden 2002 komediaa

tänään tv:ssä: ”ei romanttinen eikä hauska” niminäyttelijät eivät pelasta vuoden 2002 komediaa

Tänään tv:ssä: ”Ei romanttinen eikä hauska” Niminäyttelijät eivät pelasta vuoden 2002 komediaa

Episodin tähdet ★★

Vuonna 2002 valmistunut romanttinen komedia Kahden viikon iskuaika kertoo idealistisesta lakinaisesta (Sandra Bullock) joka kyllästyy miljonääriesimieheensä (Hugh Grant) ja irtisanoutuu, jolloin rakkaus astuu kuvaan.

Lucy Kelson on aina halunnut pelastaa maailman ja taistellut idealisminsa puolesta. Hyväpalkkainen miljonäärin avustamistyö ei tarjoa tähän mahdollisuuksia, ja katseltuaan tilannetta vuoden hän antaa upporikkaalle esimiehelleen George Wadelle irtisanoutumisilmoituksen, kahden viikon irtisanomisajalla.

Vasta tämän jälkeen, Georgen yrittäessä kaikin keinoin saada Lucyn jäämään palvelukseensa, molemmat huomaavat toistensa tärkeyden toisilleen ja rakkaus alkaa hiipiä kuvaan mukaan.

Marc Lawrencen kirjoittaman ja ohjaaman romanttisen komedian pahin ongelma on se, että se ei ole erityisen romanttinen eikä varsinkaan hauska. Päähenkilöissä ei ole riittävästi sähköä ja särmikkyyttä kannattelemaan elokuvaa.

Elokuvan myös tuottanut Sandra Bullock on Sandra Bullock, kovinkaan suurta eroa hänen aiempiin rooleihinsa ei ole havaittavissa. Hugh Grant on niin ikään etupäässä oma itsensä, kuitenkin siten että miljonäärin eksentrisyyden korostamiseksi hänen kampauksensa on tällä kertaa normaalia sotkuisempi.

Suurkaupunki New York antaa tarinalle värikkään, modernisti sykkivän taustan. Hyvä, kauniisti väritetty kohtaus, jossa Lucy ja George lentävät helikopterilla Manhattanin yläpuolella sen kauneimpia pilvenpiirtäjiä ihaillen, on kuin jostakin toisesta, huomattavasti paremmasta elokuvasta.

Kahden viikon iskuaika esitetään nyt televisiossa kolmeen otteeseen:

  • Ke 14.02.2024 klo 21.00, TV5
  • Su 18.02.2024 klo 18.05, FRII
  • Ti 20.02.2024 klo 00.00, TV5

Arvio: Jukka Halttunen, DVD Hohto 2/2003.

Katso traileri alta.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World