Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”

erik ten hag löysi positiivisen näkökulman man unitedin katastrofikauteen – ”me tiedämme”

Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”

Erik ten Hag uskoo Manchester Unitedin olevan paremmissa asemissa kuin vuosi sitten. Viime kaudella kolmanneksi sijoittunut Red Devils on vaarassa saada seuran historian heikoimman sijoituksen Valioliigan aikakaudella.

Kahdeksantena sarjataulukossa olevan Man Unitedin on voitettava sunnuntain päätöskierroksella Brighton ja Newcastlen menetettävä pisteitä Brentfordille, jotta seura välttäisi kyseenalaisen saavutuksen.

Man United sijoittui viimeksi näin heikosti sarjataulukossa kaudella 1988-89. Seura oli tuolloin 11:s.

Man United jäi myös Mestarien liigan alkulohkoon. Joukkueella on vielä mahdollisuus pokaaliin ensi viikon FA Cupin finaalissa Manchester Cityä vastaan.

Kaikesta huolimatta Man United on saanut tällä kaudella nuoristaan uusia läpimurtoja. Teini-ikäiset Kobbie Mainoo, 19, ja Alejandro Garnacho, 19, ovat ottaneet suurta roolia edustusjoukkueessa.

– Jos katsoo tuloksia, niin näin ole. Me tiedämme kuitenkin ne syyt tulosten takana, ten Hag puolusti Unitedin suoriutumista tällä kaudella lehdistölle.

Meillä on enemmän laatupelaajia joukkueessa ja olemme siitä perspektiivistä paremmissa asemissa.

– Manchester United on hyvin houkuttava seura kenelle pelaajalle tahansa. Olemme kehittäneet nuoria pelaajia korkealla potentiaalilla, jotka voivat tuoda paljon laatua joukkueeseen.

– Se voi olla nykyisten kokeneempien pelaajien kanssa hyvä sekoitus. Siitä voi rakentua vahva kokoonpano, joka voi kilpailla korkeimmalla tasolla.

LUE MYÖS!

Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi Ville Liimatta | 18.05.2024 20:28 Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin Ville Liimatta | 18.05.2024 17:44 Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla Ville Liimatta | 18.05.2024 17:09   Lataa lisää

OTHER NEWS

4 hrs ago

Rallin MM-sarjan kärkimies ei ole ylpeä tekemisistään

4 hrs ago

Dani Carvajal kehui Borussia Dortmundia: ”Emme olisi ansainneet olla edes tasatilanteessa tauolla”

5 hrs ago

Veromuutos iskee kaikkiin suomalaiskoteihin – lisälaskua jopa 45 €/kk

5 hrs ago

Aleksander Barkovin joukkuekaveri heitti herkullisen kommentin

5 hrs ago

Sebastien Ogierilla kävi melkoinen tuuri - tämä kommentti kertoo kaiken (ek8)

5 hrs ago

Puolustava mestari joutui urakoimaan 4,5 tuntia – Djokovic sinetöi jatkopaikkansa kello 3.07 Pariisissa

5 hrs ago

Komissaari Urpilainen varoittaa eristämästä Eurooppaa, kun puolustusta vahvistetaan

5 hrs ago

Real Madridin kapteeni nosti Mestarien liigan pokaalin ilmaan viimeisessä ottelussaan: ”Olen omistanut koko elämäni tälle seuralle”

5 hrs ago

Nyt tuli ikävä varoitus, joka koskee Suomeakin: Yksi taho iskee paljon kovempaa kuin velkakuri

5 hrs ago

Toimittaja: Mikko Rantanen tulee saamaan ennätyksellisen jatkosopimuksen

5 hrs ago

Toni Kroos lopetti jo mestaruuteen – viimeinen taisto kesällä

5 hrs ago

Real Madridin päävalmentaja kovisteli supertähteä tauolla - tässä tulos

5 hrs ago

WRC2: Ylivoimaisessa johdossa oleva Sami Pajari repäisi - "Taidon puutetta"

6 hrs ago

Poliisi tyhjentää Helsingin Kaivopuistoa juhlijoista

6 hrs ago

Florida pelaa taas finaaleissa! Aleksander Barkovin toiminta kiinnitti kiekkomaailman huomion

6 hrs ago

Suomalaiskaksikko junaili Panthersin Stanley Cupin finaaleihin - Kaapo Kakolla karmea saldo

6 hrs ago

Iran kutsui Ruotsin väliaikaisen asiainhoitajan puhutteluun – syynä Säpon tiedot Iranin hallinnon toimista Ruotsissa

6 hrs ago

KooKoon suomalaispuolustaja siirtyy Ruotsiin

6 hrs ago

”Onhan näiden vuosien aikana tullut mietittyä useastikin, onko tässä kaikessa mitään järkeä” – haastattelussa Korpiklaani

6 hrs ago

Florida Panthers ponkaisi Stanley Cupin finaaleihin jo toista kertaa peräkkäin

7 hrs ago

Suomen golf-tähti paranteli asemiaan – ”Paljon hyviä lyöntejä”

7 hrs ago

Carlo Ancelottilla on hurja mestaruussaldo

7 hrs ago

Olympiavoittaja teki sopimuksen NFL-seuran kanssa - ei ole koskaan pelannut ennen

7 hrs ago

Ukkonen ja rankkasateet ovat kylväneet tuhoa ympäri maata – musiikkitapahtuma keskeytyi, raideliikenne katkesi

7 hrs ago

Finnair aloittaa jälleen lennot Viron Tarttoon – keskeytettiin kuukaudeksi gps-häirinnän takia

7 hrs ago

Talousongelmaisen Valioliigajoukkueen myynti kariutui

8 hrs ago

Islannin uudeksi presidentiksi on nousemassa Halla Tomasdottir

8 hrs ago

NHL:n tähtivalmentaja hehkutti vastustajaa – ”Tämä on loistava tapa pelata…”

8 hrs ago

Real Madrid teki sen taas - nousi pinteestä Mestarien liigan voittoon

8 hrs ago

Entinen NBA-pelaaja kuoli traagisesti 33-vuotiaana

8 hrs ago

Kiinalaisalus laskeutui onnistuneesti Kuun pimeälle puolelle

9 hrs ago

Illalla tv:ssä: Mystinen UFO-elokuva oli yllättävän loistava – taitavasti tehtyä seikkailua

10 hrs ago

Arsenal sai rukkaset tähtipelaajalta

10 hrs ago

Edes kuntoilu ei kuittaa kaikkia istumisen haittoja, jos istumista ei tauota

10 hrs ago

Evertonin omistajakaupoissa merkittävä käänne

11 hrs ago

Naisten lentopallomaajoukkueen unelma elää – ”Se oli melkoinen työvoitto”

11 hrs ago

Liverpool sai kuulla tyrmistyttävän hintapyynnön

12 hrs ago

”Se, että mä jätin Sentencedin ja Impaledin niin varhaisessa vaiheessa, pelasti mut suosiolta” – haastattelussa Taneli Jarva

12 hrs ago

Hoitosuunnitelma, Jota Lääkärisi Yleensä Suosittelisi, Jos Kyseessä On: Äkkikuolemaoireyhtymä (sids)

13 hrs ago

Toni Kroos päätti Real Madrid -uransa vielä kerran Mestarien liigan kuninkaana