SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman käännytyslaista: ”Tulemme esittämään selkeitä korjauksia”

Pääoppositiopuolue SDP ei edelleenkään ole muodostanut kantaansa ristiriitoja herättävään lakiin, vaan aikoo odottaa hallintovaliokunnan työn valmistumista.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo, ettei puolue voi tukea hallituksen esitystä käännytyslaista sellaisenaan.

”Tulemme esittämään selkeitä korjauksia hallituksen esitykseen hallintovaliokunnassa, johon asian käsittely nyt siirtyy. Perustuslakivaliokunnan edellyttämät korjaukset ovat tärkeä alku, mutta tarvitaan myös muita muutoksia”, Lindtman kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Lindtmanin mukaan SDP arvioi asiaa uudestaan ja muodostaa lopullisen kantansa vasta sen perusteella, onnistuuko hallintovaliokunta korjaamaan esitystä riittävästi ja parantamaan kansainvälisten sopimusten huomioon ottamista.

Kansanedustaja Heikki Vestmanin (kok) johtama perustuslakivaliokunta katsoo, että laki välineellistetyn maahantulon torjumisesta voidaan säätää poikkeuslakina, kunhan lakiin lisätään mahdollisuus hakea oikaisua tai kannella päätöksestä, jolla estetään henkilön pääsy maahan. Hallituksen esityksessä tällaista oikeutta ei ole.

Lisäksi perustuslakivaliokunta edellyttää, että mietinnön laista tekevä hallintovaliokunta selvittää käännytyslain suhdetta EU-oikeuteen. Hallintovaliokuntaa johtaa perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Peltokangas.

Käännytyslaki mahdollistaisi turvapaikkahakemusten vastaanottamisen lopettamisen väliaikaisesti. Asiantuntijoiden mukaan lakiesitys on ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, perustuslakiin sisältyvien perusoikeuksien ja EU-oikeuden kanssa.

SDP:n eduskuntaryhmä piti tiistai-iltana kolmen tunnin kokouksen pohtiakseen suhtautumistaan lakiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd) sanoi Demokraatille, että puolue varaa itselleen oikeuden esittää hallintovaliokunnan käsittelyn yhteydessä lisätavoitteita, jos esiin nousee tarpeita lisätä lain perustuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisuutta.

”Kyllä me jaamme sen tavoitteen, että pitää olla välineet Venäjän hybridivaikuttamiseen. Meille itärajan turvallisuus on erittäin tärkeä. Joka paikassa Suomessa pitää voida olla ja asua turvallisin mielin eikä Venäjän pidä antaa painostaa meitä välineellistämällä turvapaikanhakijoita. Tämä tavoite on selvä. Mutta tavoite ei myöskään pyhitä keinoja”, Tuppurainen sanoi Demokraatille.

OTHER NEWS

9 hrs ago

BC Nokian Suomen mestari vaihtoi seuraa

9 hrs ago

Somaliassa ainakin yhdeksän kuoli autopommin räjähdettyä jalkapallofaneja täynnä olleen kahvilan ulkopuolella

10 hrs ago

Presidentin määrä vahvistaa käännytyslaki tänään

10 hrs ago

Maxeon Solarista on tullut penniäkään: edullinen vai arvoloukku?

10 hrs ago

Biden myöntää, että "häränsilmä"-kommentti Trumpista oli virhe

10 hrs ago

Hoitosuunnitelma, Jota Lääkärisi Yleensä Suosittelisi, Jos Kyseessä On: Syklotymia

10 hrs ago

Media: Sekä Trumpin että J. D. Vancen ehdokkuudet on nyt virallistettu

10 hrs ago

Australia laittoi USA:n NBA-tähdet koville

10 hrs ago

JoMan kotiutussirkus vaati kuusi vuoroparia käynnistyäkseen

10 hrs ago

Hoitosuunnitelma, Jota Lääkärisi Yleensä Suosittelisi, Jos Kyseessä On: Poikennut Nenän Väliseinä

10 hrs ago

A24-studion kiusausta ei pysty vastustamaan edes Timothée Chalamet – Megatähti ehdolla pingismestarista kertovaan elokuvaan

10 hrs ago

Litecoinin silmät nousevat yli 70 dollariin laajemman markkinahuipun myötä

11 hrs ago

Man City -tähdestä tehtiin tarjous Saudi-Arabiasta – hinnassa erimielisyyksiä

12 hrs ago

Hypovoleminen Sokki: Mikä Se On Ja Miten Sitä Hoidetaan

12 hrs ago

Metabolinen Oireyhtymä: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

12 hrs ago

Miljoona euroa viikossa – Manchester City -tähdelle älytön tarjous

12 hrs ago

Salaliittoteoriat kiehuvat Milwaukeen republikaanikonferenssissa – "Uskon presidentin antavan salaiselle palvelulle potkut"

12 hrs ago

Bitcoinin kaivostyöntekijät eivät myy, koska BTC ylittää 63 000 dollaria

12 hrs ago

Amin Asikainen kiusasi ja joutui kiusatuksi – auttaa nyt samassa tilanteessa olevia nuoria

12 hrs ago

Donald Trump nimesi J.D. Vancen varapresidenttiehdokkaakseen – rooliin valittiin kyyniseksi takinkääntäjäksi arvosteltu Ukrainan tuen vastustaja Ohiosta

12 hrs ago

NHL-tähti lähdössä KHL-seuraan

12 hrs ago

Haka nousi pisteen päähän kärkipaikasta

12 hrs ago

Suomalaislupaukselle sopimus Dallas Starsin kanssa!: “Hän voi liittyä tänne suomalaismafiaan”

12 hrs ago

Huuhkajien pelaaja siirtymässä suurseuraan

12 hrs ago

Red Bull -pomolta tylyä vihjailua – puhutaanko tässä nyt Valtteri Bottaksestakin?

12 hrs ago

Sinne menee taas yksi: Saudiseura nappamassa maalitykin

12 hrs ago

Telltale viettää Original Gangster -juhlaansa julkaisemalla uusia The Wolf among Us 2 -aiheisia valokuvia

13 hrs ago

Arsenal vahvisti kahden pelaajan lähdön

13 hrs ago

Kryptosta dollariin: Market reagoi Donald Trumpin salamurhatarjoukseen

13 hrs ago

Macy’s lopettaa ostoneuvottelut aktivistiryhmän kanssa

13 hrs ago

Cleveland Cliffs ostaa kanadalaisen teräsvalmistajan Stelcon 2,5 miljardilla dollarilla

13 hrs ago

Huuhkajissa nähty keskikenttäpelaaja löysi uuden seuran ulkomailta

14 hrs ago

NHL-seura tiedotti jatkosopimuksesta

14 hrs ago

IS: Välittäjien käytös Espanjassa ihmetytti Helena Ahti-Hallbergia – yksi asia muutti kaiken

14 hrs ago

Mitä jalkapallon juhlaa – Veikkausliigassa mieletön trilleri

14 hrs ago

Suomelle komea voitto EM-kisoissa

14 hrs ago

Latinalaisen Amerikan vähimmäispalkkaero: Costa Rica kohoaa huipulle, Venezuela kamppailee pohjalla

14 hrs ago

Suomalaispelaajalle NHL-sopimus – tuli julki poikkeavalla tavalla

14 hrs ago

Saija Tuupanen jakoi sykähdyttävän videon – tältä hän näytti 21 vuotta sitten

14 hrs ago

Mielenosoittajat marssivat republikaanien puoluekokousta vastaan Milwaukeessa