12-vuotiaan Jodie Fosterin rooli Taksikuskissa vaivaannutti kaikki – tältä 61 täyttänyt tähti näyttää nykyisin

Pelkäsi aikoinaan Anthony Hopkinsia.

Hollywoodin kestotähtiin kuuluva Jodie Foster täytti 19. marraskuuta 61 vuotta. Hänet tunnetaan muun muassa elokuvista Taksikuski (1976), Uhrilampaat (1991), Ensimmäinen yhteys (1997) ja Syytetty (1988).

Moni ei välttämättä tiedä, kuinka nuorena tähden ura alkoikaan. Foster aloitti työelämän lapsimallina, ja myöhemmin hänet nähtiin useissa Disney-elokuvissa. Hänen ensimmäinen roolinsa oli vuonna 1969 tv-sarjassa Doris Day.

Foster oli vasta 12-vuotias, kun hän näytteli prostituoitua elokuvassa Taksikuski (1976), ja jo sitä ennen hänellä oli pitkä kokemus näyttelijätyöstä. Foster kertoi vuonna 2016 The Graham Norton Show’ssa, millaista Martin Scorsesen ohjaamassa klassikkoelokuvassa oli näytellä niin nuorena.

12-vuotiaan jodie fosterin rooli taksikuskissa vaivaannutti kaikki – tältä 61 täyttänyt tähti näyttää nykyisin

Taksikuski (1976).

Fosterin mukaan kukaan ei tiennyt, miten hänen rooliinsa pitäisi suhtautua. Ei edes ohjaaja.

– Olin 12-vuotias, ja olin tehnyt enemmän elokuvia kuin kukaan muu siinä vaiheessa.

– Hahmoni oli heille hyvin vaivaannuttava. Kukaan ei osannut ohjata minua.

– Scorsese saattoi sanoa jotain sellaista kuin ”avaa hänen vetoketjunsa”, ja hän alkoi vain nauraa, enkä tiennyt, mitä tehdä.

– Joten hän siirsi vastuun Robert De Nirolle, ja sitten Robert kertoi minulle, mitä tehdä. Ja hän oli vielä enemmän ”Robert De Niro” silloin, vielä hiljaisempi ja oudompi, Foster muisteli.

12-vuotiaan jodie fosterin rooli taksikuskissa vaivaannutti kaikki – tältä 61 täyttänyt tähti näyttää nykyisin

Illalla tv:ssä: Rikostrillerien klassikko on hyytävä! Päätähden improvisointi kauhistutti kanssanäyttelijän

Uhrilampaat (1991).

Fosterilla ei ollut helppoa myöskään elokuvan Uhrilampaat kuvauksissa. Hän alkoi pelätä heti käsikirjoituksen koeluvusta lähtien näyttelijäkollegaansa Anthony Hopkinsia. Se ei liene ihme, sillä Hopkins on pelottava myös leffassa.

– En puhunut hänelle, koska hän oli niin pelottava, Foster sanoi.

– Ensimmäisenä päivänä meillä oli (käsikirjoituksen) läpilukukierros, ja sen päätteeksi en halunnut enää puhua hänelle – olin aivan kauhuissani.

– Pääsimme kuvausten loppuun, emmekä oikeastaan olleet koskaan keskustelleet.

– Itse asiassa välttelin häntä, mutta viimeisenä päivänä hän tuli luokseni, ja sanoin kyyneleet silmissäni, kuinka pelkäsin häntä, ja hän sanoi: ”Mutta minä pelkäsin sinua!”

Viidellä Oscarilla palkittu Uhrilampaat täytti vuonna 2021 30 vuotta. Variety järjesti tuolloin juhlan kunniaksi lämminhenkisen Actors on Actors -keskustelusession leffan päätähtien kanssa – eikä Foster enää pelännyt Hopkinsia.

Rooleistaan Oscar-palkitut Hopkins ja Foster keskustelevat alla olevalla videolla elokuvasta Uhrilampaat sekä myös uudemmista leffoistaan. Katso video alta sekä tuoreita kuvia Jodie Fosterista.

Kaikki syntymäpäiväjutut täällä: syntymäpäivä -aiheiset jutut – Episodi.fi

12-vuotiaan jodie fosterin rooli taksikuskissa vaivaannutti kaikki – tältä 61 täyttänyt tähti näyttää nykyisin

Jodie Foster osallistui MOCA (Museum of Contemporary Art) -gaalaan huhtikuussa 2023. AOP

12-vuotiaan jodie fosterin rooli taksikuskissa vaivaannutti kaikki – tältä 61 täyttänyt tähti näyttää nykyisin

Jodie Foster ulkoilemassa syksyisessä New Yorkissa tänä vuonna. AOP

Lähde: Independent, IMDb, Wikipedia

Katso myös: Hotel Artemis

Katso myös: Money Monster

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World