Britannian maihinnousutukialus otti tuntumaa Suomen hyytäviin olosuhteisiin

britannian maihinnousutukialus otti tuntumaa suomen hyytäviin olosuhteisiin

Mounts Baylla on vain vajaan sadan hengen miehistö, mutta alus kykenee majoittamaan tilapäisesti ja kuljettamaan haluttuun kohteeseen noin 350 sotilaan suuruisen taistelujoukon. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Niilo Simojoki

Merivoimien Jehu-maihinousuvene keikkuu Suomenlahdella hetken suuren brittialuksen takana ennen kuin se sujahtaa sisään alukseen uumeniin. Juuri tällaista toimintaa varten on suunniteltu maihinnousutukialus RFA Mounts Bay, joka osallistuu parhaillaan Freezing Winds 23 -merisotaharjoitukseen.

Hyvin monta kerrosta sisääntuloa ylempänä komentosillalla aluksen päällikkö James Allen kertoo Mounts Bayn toimineen harjoituksessa suomalaisten ja brittiläisten maihinnousualusten tukikohtana. Taistelujoukkoja on myös kuljetettu maihin aluksen kannelta helikoptereilla.

– Kaikki on sujunut oikein hyvin, Allen kertoo tyytyväisenä.

Harjoituksen alussa oli tosin myrskyisää ja myös maanantaina jäätävä koillistuuli juoksutti merisavua vielä avoimena olevan meren pinnalla. Kylmä sää ei ole vaikuta aiheuttaneen ongelmia, mutta kaikenlaista pientä lisävaivaa siitä aiheutuu: brittimiehistö osoitti esimerkiksi kannella olevia lastin kiinnityspisteitä, joista jokaisessa pieni syvennys oli täynnä jäätä.

Suomen rannikon matalista vesistä ja saariston sokkeloista Mounts Bay on pysynyt suosiolla etäämmällä: aluksen suunniteltu käynti Turun satamaankin katsottiin lopulta parhaaksi jättää väliin.

Allen osoittaa komentosillalla tutkakuvassa näkyvää saarten sekamelskaa.

– Tuolla navigointi on todella vaikeaa, hän myöntää.

Läsnäolo merellä on viesti

Merivoimien suunnittelupäällikön, kommodori Mikko Laakkosen mukaan Mounts Bayn kaltaisen liikkuvan huoltotukikohdan mukanaolo Suomen harjoituksessa tarjoaa loistavan mahdollisuuden ja lisän rannikkojoukkojen harjoitteluun.

– Meillä ei tällaista kykyä tässä laajuudessa ole, mikä osoittaa liittoutumisen merkityksen. Liittolaisten kesken tällaisia kykyä voidaan jakaa, Laakkonen sanoo.

Hän korostaa Suomella olevan hyvä valmius valvoa Itämeren aluetta ja tarvittaessa säätää omaa valmiutta. Mounts Bayn kokoinen vieras näkyy kuitenkin merellä kauas, eikä strategisen viestinnän ulottuvuutta ole syytä väheksyä.

– Fyysisellä läsnäololla on merkitystä, Laakkonen tiivistää.

Vajaan 177 metrin pituisella aluksella on vain vajaan sadan hengen miehistö, mutta alus kykenee majoittamaan tilapäisesti ja kuljettamaan haluttuun kohteeseen noin 350 sotilaan suuruisen taistelujoukon. Esimerkiksi mahdollisessa luonnonkatastrofin evakuointitehtävässä aluksella voidaan kuljettaa tuplasti tuo määrä ihmisiä.

Brittialus muuntuu käyttötarkoituksen mukaan: jos on esimerkiksi tarpeen kuljettaa jonnekin taistelupanssarivaunuja, niitä mahtuu Mounts Bayn kyytiin peräti 24 kappaletta.

“Suomella on maailmanluokan kyvykkyydet”

Freezing Winds 23 on ensimmäinen suuri merisotaharjoitus, jota Suomi johtaa Naton jäsenenä. Mounts Baylla puheena oli vieläkin enemmän Britannian johtama kymmenen valtion JEF (Joint Expeditionary Force) -ryhmä, johon myös Suomi kuuluu.

Suomalaiset ja brittiupseerin korostivat JEFin täydentävän Natoa, mutta samalla useissa puheenvuoroissa todettiin JEFin olevan pienempänä ryhmittymänä tarvittaessa Natoa ketterämpi toimija.

JEFin suunnittelupäällikkö, eversti Kevin Latchman kertoi olevansa Suomessa nyt jo kolmatta kertaa ja muistutti Suomen olleen JEFin jäsen jo paljon Natoa pidempään. Hänen mukaansa JEFissä opetellaan parhaillaan pohjoisimmilla alueilla toimimisen haasteita.

– Suomella on maailmanluokan sotilaalliset kyvykkyydet, jotka täydentävät niin JEFiä kuin Natoa, ja meidän on nyt selvitettävä, miten saamme integroitua nämä kyvykkyydet kaikkeen siihen, mitä me teemme yhdessä, Latchman kuvaili.

Suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä on tehnyt Latchmaniin vaikutuksen, koska se luo pysyvän siteen reserviläisten ja puolustusvoimien välille myös asepalveluksen jälkeen. Hän ei ole myöskään havainnut mitään puutteita varusmiesten tai reserviläisten osaamisessa esimerkiksi brittiläisiin ammattisotilaisiin verrattuna.

– He (suomalaiset) ovat ammattilaisia, Latchman toteaa.

Näyttöä tästä saatiin myös maanantaina, kun Jehu ohjattiin brittien maihinnousualukseen ja sieltä ulos reserviläisvoimin.

Vedenalaisen infrastruktuurin suojaaminen kiinnostaa

Viikko sitten alkaneeseen ja ensi perjantaina päättyvään kansainväliseen Freezing Winds 23 -merisotaharjoitukseen osallistuu joukkoja Merivoimien lisäksi Maavoimista ja Ilmavoimista, Ruotsin merivoimista sekä runsaasti muita Suomen liittolaisia.

Harjoituksessa on mukana yhteensä noin 30 taistelualusta, huolto- ja tukialuksia sekä kuljetusveneitä sekä rannikko- ja maajoukkoja. Harjoituksen kokonaisvahvuus on yli 4 000 henkilöä. Mukana on muun muassa merijalkaväkeä niin Yhdysvalloista kuin Britanniasta

Natosta harjoituksessa on mukaan puolustusliiton pysyvä alusosasto (SNMG1), jossa on yhteensä kolme alusta Saksasta ja Hollannista, sekä Naton pysyvä miinantorjuntaosaston (SNMCMG1) kuusi alusta Puolasta, Saksasta, Hollannista ja Ranskasta.

Freezing Winds harjoitusta johtavan kommodori Juhapekka Rautavan mukaan harjoitukseen osallistuvien miinantorjunta-alusten runsas määrä on osoitus Naton kiinnostuksesta ja sitoutumisesta vedenalaisen infrastruktuurin suojaamiseen. Merenpohjassa kulkevat yhteydet ovat tulleet jälleen ajankohtaisiksi Itämerellä sattuneiden kaasuputki- ja kaapelirikkojen vuoksi.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World