Pakkaslumisade tuo huonon ajokelin tiistaina koko Suomen maa-alueille paitsi Lapin maakuntaan. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Kaakon suunnalta saapuu Suomeen tiistain vastaisena yönä lumisadealue, joka tuo maahan laajasti puuskaisen lumipyryn. Merialueilla tuuli voi yltyä Pohjanlahdella Selkämeren pohjoisosassa ja siitä pohjoisen suuntaan myrskylukemiin eli vaarallisen kovaksi, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta.
Pakkaslumisade tuo huonon ajokelin tiistaina koko Suomen maa-alueille paitsi Lapin maakuntaan. Merellä tuulee myös Suomenlahdella navakasti.
Lämpötila kohoaa tiistaina maanantain kylmistä lukemista, mutta edelleen ollaan suurimmassa osassa maata pakkasella. Tiistain vastaisena yönä saatetaan mitata Lapissa vielä paikoin jopa 30 pakkasasteen lukemia.
Keskiviikkonakin saataneen lumisateita niin, että Ilmatieteen laitos varoittaa kehnosta liikennesäästä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Koska Suomenlahti on sula, sen ylle voi muodostua lumikuuroja, jotka yltävät etelärannikon maakuntiin. Siitä syystä on annettu ajokelivaroitus keskiviikoksi myös Uudellemaalle ja Kymenlaaksoon. Liikennesää voi olla huono samasta syystä Uudellamaalla torstainakin.
News Related-
Tesla-riita yltyy: Autot jätetään nyt jo ilman rekisterikilpiä – Tesla haastaa Ruotsin oikeuteen
-
Robert De Niron puhe sai outoja sävyjä – Väitti, että häntä sensuroitiin ja Apple sai kyytiä
-
Voi kurjuus! Kaapo Kakko loukkaantui NHL:ssä
-
Uutta Destiny 2 -laajennusta ei nähdä vielä helmikuussa – uusi julkaisupäivä varmistui
-
Tänään tv:ssä: Nyt kannattaa varata useampi nenäliina valmiiksi – Tämän elokuvan ääressä kivisydänkin vollottaa
-
Tässä on alkukauden alisuorittamisen hinta: NHL:ssä kauden toiset valmentajapotkut!
-
Denis Villeneuve palkkasi Killers of the Flower Moonin käsikirjoittajan uuteen elokuvaan
-
Mico Ahonen ja nuorten maailmanmestari Palosaari jäivät rannalle
-
Tällaisia pelejä kannattaa joulukuussa 2023 odottaa
-
Illalla tv:ssä: Huijarinainen yrittää naruttaa fiksumpaansa – näyttelijättären kuitti koe-esiintymisessä takasi ehkä roolin leffassa
-
Helsingin Kalasataman henkirikoksesta vangittuna enää yksi nainen, rikosnimike lieventynyt tapoksi
-
Ministeriöltä pamahti uutispommi katastrofaalisella tavalla – Lopputulos lävähtää vielä jokaisen suomalaisen eteen
-
Alkukauden kyntämisellä karu seuraus – NHL:ssä nähtiin toiset valmentajapotkut
-
Yöllä tv:ssä: Yksi parhaista tarkka-ampujaelokuvista – tähti söi 6000 kilokaloria päivässä valmistautuessaan rooliin