Kaksi miestä saapunut tänään Raja-Jooseppiin itärajan yli

kaksi miestä saapunut tänään raja-jooseppiin itärajan yli

Hallitus on sulkenut päätöksillään kaikki itärajan raja-asemat Raja-Jooseppia lukuun ottamatta. Rajavartijat saattoivat maanantaina Suomen puolelle saapuneita miehiä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Markus Puolakanaho, Minja Viitanen

Suomeen on tullut tänään Raja-Joosepin rajavartioaseman kautta Venäjältä kaksi turvapaikanhakijaa. Asiasta kertoi medialle raja-aseman päällikkö Kimmo Louhelainen noin kahdelta iltapäivällä, kun raja-asema oli sulkeutunut.

Louhelainen kertoi keskipäivän aikaan medialle, että molemmat miehet saapuivat polkupyörien kanssa.

Tulijoiden määrä on Louhelaisen mukaan vaihdellut paljon eri päivinä. Raja-asemalle tuli sunnuntaina kolme ihmistä ja lauantaina 55.

Louhelaisen mukaan maastorajaa valvotaan laajalla alueella vuorokauden ympäri. Hänen mukaansa maastorajaa on kuitenkin vallitsevien olosuhteiden takia vaikea ylittää.

Louhelainen kertoi keskipäivällä, että Raja-Joosepin mahdollisesta sulkemisesta ja siten koko itärajan sulkemisesta ei ole tietoa. Hänen mukaansa hallituksen päättäessä mahdollisesta itärajan sulkemisesta Rajavartiolaitoksen esikunta viestittää tiedon Raja-Jooseppiin.

Inarin Raja-Jooseppi on ainoa itärajan rajanylityspaikka, joka on yhä auki henkilöliikenteelle.

Muiden rajavartiostojen alueilla rauhallista

Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen rajavartiostojen alueilla tilanne oli edelleen maanantai-iltapäivällä rauhaisa. Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja Tomi Tirkkonen kertoi STT:lle ennen kello kahta iltapäivällä, että rajanylitystä yrittäviä ei ole alueella näkynyt sen jälkeen, kun hallituksen päätöksellä rajanylityspaikat Raja-Jooseppia lukuun ottamatta suljettiin.

Pohjois-Karjalan rajavartioston ainoassa rajanylityspaikassa Niiralassa ei ole ollut havaintoja rajanylittäjistä, kertoi rajavartioston apulaiskomentaja Samuli Murtonen.

– Niirala suljettiin valtioneuvoston päätöksellä 18. marraskuuta alkaen ja sen jälkeen Pohjois-Karjalassa ei ole ollut rajanylityksiä, hän sanoi.

Myöskään Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella ei ole ollut viitteitä tai yrityksiä laittomasta maahantulosta.

– Alueen rajatilanne on rauhallinen, Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari kertoi STT:lle.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World