Kodinkoneiden ja huonekalujen kotiinkuljetuksia sähköautoilla

kodinkoneiden ja huonekalujen kotiinkuljetuksia sähköautoilla

Kodinkoneiden ja huonekalujen kotiinkuljetuksia sähköautoilla

Casa Delivery on erikoistunut kodinkoneiden ja huonekalujen kotiinkuljetuksiin, sekä niiden asennuksiin koko Suomessa. Yhtiön asiakkaita ovat esimerkiksi suuret pohjoismaiset kodinkone- ja huonekaluliikkeet.

Casa Deliveryn ajokalusto koostuu 70 hyötyajoneuvosta, joista 30 % on täysin sähköisiä. Yhtiön tavoitteena on sähköistää lähes koko ajokalustonsa jo vuoteen 2025 mennessä.

Casa Delivery on koko Suomessa toimiva kodinkoneiden ja huonekalujen kotiinkuljetuksiin, sekä niiden asennuksiin erikoistunut yhtiö. Lisäksi yhtiö on aloittanut hiljattain myös ilmalämpöpumppujen asennukset osana palvelujaan. Yhtiön suurimpia asiakkaita ovat pohjoismaiset kodinkone- ja huonekaluliikkeet.

Casa Delivery on asettanut itselleen tavoitteeksi nopealla aikavälillä tapahtuvan ajokaluston sähköistämisen. Tällä hetkellä sen ajokalustoon kuuluu yhteensä 70 hyötyajoneuvoa, joista 30 % on jo täysin sähköisiä. Ensi vuonna tavoitteena on 60 % sähköisen kaluston osuus, ja vuonna 2025 jo 90 % kalustosta koostuisi täysin sähköisistä hyötyajoneuvoista.

– Yritykset ovat nykyisin erittäin valveutuneita koko toimitusketjunsa vastuullisuuden osalta. Siksi koemme, että ajokalustomme sähköistyminen on meille iso myyntiargumentti nyt ja tulevaisuudessa. Pitkällä aikavälillä tulemme myös saamaan säästöjä sähköisten ajoneuvojen pienemmistä huoltokuluista ja sähkön halvemmasta hinnasta verrattuna perinteisiin polttoaineisiin, kertoo Casa Deliveryn toimitusjohtaja Anders Stennabba.

Nykyisestä sähköisestä hyötyajoneuvokalustosta kolme on Maxus e-Deliver 9 -pakettiautoja ja viisi erilliskorilla varustettuja e-Deliver 9 -alustoja. Vuoden loppuun mennessä Maxus-kalusto kasvaa 12 autoon, kun se täydentyy vielä neljällä uudella erilliskorilla varustetulla e-Deliver 9 -alustalla. Stennabban mukaan Maxus erottui edukseen sen pitkällä toimintamatkallaan, pitkällä takuullaan sekä autojen nopealla saatavuudellaan.

– Operoimme pääsääntöisesti kaupunki- tai taajama-alueilla, jossa sähköisen voimalinjan edut tulevat parhaiten esiin. Tästä johtuen autoja ei tarvitse useimmiten edes ladata päivän ajojen aikana, vaan kuljettajamme laittavat ne lataukseen päivän ajojen päätteksi vasta terminaalissa. Kokemuksiemme perusteella suhtaudummekin ajokalustomme lähes täyteen sähköistymiseen erittäin luottavaisesti, Stennabba jatkaa.

– Myös haja-asutusalueiden ajot hoituvat pääosin sähköisellä kalustollamme, mutta esimerkiksi Keski-Suomen ja Lapin perukoilla tämä ei vielä aina onnistu. Siksi kalustossamme täytyy olla myös muutamia perinteisiä diesel-malleja, Stennabba päättää.

Casa Delivery

Casa Delivery tarjoaa kotiinkuljetuksia, sekä kodinkoneiden ja kalusteiden asennuksia. Yhtiö tarjoaa myös varastointipalveluja kaikilla toimipisteillään. Casa Delivery on asettanut tarjoamilleen kuljetuspalveluille korkeat ympäristötavoitteet, esimerkiksi ajokaluston päästöttömyyden osalta. Tämä on yksi syy, jonka ansiosta useat pohjoismaiset kodin sisustus- ja kodin elektroniikkayritykset luottavat Casa Deliveryn palveluihin.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World