Kalle Rovanperä on kertonut ajavansa ensi vuonna vain osan MM-sarjan kilpailuista. LEHTIKUVA / HANNU RAINAMO
Ralliautoilun maailmanmestaruuden kahtena viime kautena voittanut Kalle Rovanperä yllätti viime viikolla monet, kun Toyotan 23-vuotias suomalaisässä kertoi ajavansa ensi vuonna vain osan MM-sarjan kilpailuista.
Rovanperän lisäksi myös sarjan kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier ajaa Toyotan ratissa jälleen kevennetyn MM-kauden. Ogier kertoi rallisivusto Dirtfishin haastattelussa ihailevansa Rovanperän päätöstä, vaikka aluksi tieto tuli ranskalaiskonkarillekin yllätyksenä.
– Olihan se pieni shokki, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran – kuten varmasti kaikille. Mutta mietittyäni hetken aloin ymmärtää ja kunnioittaa Kallea yhä enemmän siitä, mitä hän tekee. Se, että hänellä on rohkeutta tehdä tällainen päätös tällaisessa elämänvaiheessa, osoittaa suurta kypsyyttä, 39-vuotias Ogier sanoi Dirtfishille.
Rovanperän aikomuksena on ajaa täysi MM-kausi jälleen vuonna 2025.
– Hän on 23-vuotias. Hänellä on varmasti aikaa palata MM-sarjaan, saavuttaa lisää menestystä ja tehdä ennätyksiä, jos hän vain haluaa, Ogier jatkoi.
Toyota-kuskeista Takamoto Katsuta ja Elfyn Evans ajavat ensi vuonna täyden MM-sarjan.
News Related-
Tesla-riita yltyy: Autot jätetään nyt jo ilman rekisterikilpiä – Tesla haastaa Ruotsin oikeuteen
-
Robert De Niron puhe sai outoja sävyjä – Väitti, että häntä sensuroitiin ja Apple sai kyytiä
-
Voi kurjuus! Kaapo Kakko loukkaantui NHL:ssä
-
Uutta Destiny 2 -laajennusta ei nähdä vielä helmikuussa – uusi julkaisupäivä varmistui
-
Tänään tv:ssä: Nyt kannattaa varata useampi nenäliina valmiiksi – Tämän elokuvan ääressä kivisydänkin vollottaa
-
Tässä on alkukauden alisuorittamisen hinta: NHL:ssä kauden toiset valmentajapotkut!
-
Denis Villeneuve palkkasi Killers of the Flower Moonin käsikirjoittajan uuteen elokuvaan
-
Mico Ahonen ja nuorten maailmanmestari Palosaari jäivät rannalle
-
Tällaisia pelejä kannattaa joulukuussa 2023 odottaa
-
Illalla tv:ssä: Huijarinainen yrittää naruttaa fiksumpaansa – näyttelijättären kuitti koe-esiintymisessä takasi ehkä roolin leffassa
-
Helsingin Kalasataman henkirikoksesta vangittuna enää yksi nainen, rikosnimike lieventynyt tapoksi
-
Ministeriöltä pamahti uutispommi katastrofaalisella tavalla – Lopputulos lävähtää vielä jokaisen suomalaisen eteen
-
Alkukauden kyntämisellä karu seuraus – NHL:ssä nähtiin toiset valmentajapotkut
-
Yöllä tv:ssä: Yksi parhaista tarkka-ampujaelokuvista – tähti söi 6000 kilokaloria päivässä valmistautuessaan rooliin