Rallimestari Sebastien Ogier kommentoi Kalle Rovanperän päätöstä – ”Olin hieman shokissa”
Kalle Rovanperä hätkähdytti rallimaailmaa kertomalla, että ajaa ensi kaudella vain puolikkaan MM-sarjan. Rovanperän ratkaisu on herättänyt paljon keskustelua ja nyt Sebastien Ogier on kantanut oman kortensa kekoon.
Kahdeksankertainen maailmanmestari on ajanut kaksi edelliskautta keikkakuskina kisaten noin puolet kauden kilpailuista. Häneltä löytyykin ymmärrystä Rovanperän suuntaan.
– Luulen, että kun kuulin asiasta, niin olin kaikkien muiden tavoin hieman shokissa. Sitten pienen pohdiskelun jälkeen, ymmärrän ja arvostan Kallea entistä enemmän siitä mitä hän on tekemässä.
– Olla rohkeutta tehdä tuollainen päätös uran tällä hetkellä, mielestäni se iso osoitus kypsyydestä, Ogier kehaisi kaksinkertaista maailmanmestaria Dirtfish-sivustolla.
Yhden hieman kevyemmän vuoden jälkeen Rovanperän on määrä palata täysipainoisesti ratin taakse kaudella 2025.
– Hän on 23-vuotias. Hänellä on kyllä aikaa tulla takaisin milloin ikinä haluaa ja saavuttaa lisää menestystä ja tehdä uusia ennätyksiä, jos hän haluaa.
News Related-
Tesla-riita yltyy: Autot jätetään nyt jo ilman rekisterikilpiä – Tesla haastaa Ruotsin oikeuteen
-
Robert De Niron puhe sai outoja sävyjä – Väitti, että häntä sensuroitiin ja Apple sai kyytiä
-
Voi kurjuus! Kaapo Kakko loukkaantui NHL:ssä
-
Uutta Destiny 2 -laajennusta ei nähdä vielä helmikuussa – uusi julkaisupäivä varmistui
-
Tänään tv:ssä: Nyt kannattaa varata useampi nenäliina valmiiksi – Tämän elokuvan ääressä kivisydänkin vollottaa
-
Tässä on alkukauden alisuorittamisen hinta: NHL:ssä kauden toiset valmentajapotkut!
-
Denis Villeneuve palkkasi Killers of the Flower Moonin käsikirjoittajan uuteen elokuvaan
-
Mico Ahonen ja nuorten maailmanmestari Palosaari jäivät rannalle
-
Tällaisia pelejä kannattaa joulukuussa 2023 odottaa
-
Illalla tv:ssä: Huijarinainen yrittää naruttaa fiksumpaansa – näyttelijättären kuitti koe-esiintymisessä takasi ehkä roolin leffassa
-
Helsingin Kalasataman henkirikoksesta vangittuna enää yksi nainen, rikosnimike lieventynyt tapoksi
-
Ministeriöltä pamahti uutispommi katastrofaalisella tavalla – Lopputulos lävähtää vielä jokaisen suomalaisen eteen
-
Alkukauden kyntämisellä karu seuraus – NHL:ssä nähtiin toiset valmentajapotkut
-
Yöllä tv:ssä: Yksi parhaista tarkka-ampujaelokuvista – tähti söi 6000 kilokaloria päivässä valmistautuessaan rooliin