Syyttäjät vaativat kulttuurineuvos-kirjailija Veijo Baltzarille vähintään kymmenen vuoden vankeutta myös hovioikeudessa

syyttäjät vaativat kulttuurineuvos-kirjailija veijo baltzarille vähintään kymmenen vuoden vankeutta myös hovioikeudessa

Helsingin hovioikeudessa alkoi maanantaina oikeudenkäynti kulttuurineuvos-kirjailija Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikossyytteistä. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet. Arkistokuva vuodelta 2012. LEHTIKUVA / Jarno Mela

Maria Rosvall

Helsingin hovioikeudessa alkoi maanantaina oikeudenkäynti kulttuurineuvos-kirjailija Veijo Baltzarin, 81, ihmiskauppa- ja seksuaalirikossyytteistä. Käräjäoikeus hylkäsi viime vuoden helmikuussa kaikki syytteet häntä vastaan.

Erikoissyyttäjä Mikko Sipilä kertoi STT:lle, että syyttäjät vaativat Baltzarille hovioikeudessa vähintään kymmenen vuoden vankeustuomiota. Rangaistusvaatimus on sama kuin käräjäoikeudessa. Sipilän mukaan myös rikosnimikkeet ja syytteiden määrä ovat samat kuin käräjäkäsittelyssä.

Maanantaina hovioikeudessa järjestettiin valmisteluistunto. Varsinainen pääkäsittely alkaa tammikuussa, ja sen on määrä kestää juhannusviikolle asti.

Kuten käräjäoikeudessa myös hovissa pääkäsittely on todennäköisesti kokonaan salattu asianomistajien yksityisyyden suojelemiseksi. Oikeudenkäyntiasiakirjat, kuten osapuolten hovivalitukset, on jo määrätty salaisiksi.

Syyttäjät: Teatteriyhteisö toimi kultin tavoin

Jutussa oli käräjäoikeudessa seitsemän asianomistajaa, jotka olivat väitettyjen rikosten tekoaikoina 15-36-vuotiaita. Väitettyjen rikosten tekoaika ulottui vuodesta 2004 vuoteen 2019.

Syyttäjien keskeisiä väitteitä on, että Baltzarin teatteriyhteisö oli toiminut kultin tavoin. Heidän mukaansa Baltzar oli houkutellut tyttöjä ja nuoria naisia asumaan kanssaan ja kontrolloinut heidän elämäänsä.

Syyttäjät sanovat, että Baltzar oli käyttänyt hyväkseen asianomistajien riippuvaista asemaa ja turvatonta tilaa ja ottanut nämä määräysvaltaansa. Syyttäjien mukaan teatteritoiminnan varjolla ja majoittamalla asianomistajat Baltzar sai heidät lahkonomaisiin olosuhteisiin, pakkotyöhön ja muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin.

Baltzaria syytetään myös useista raiskauksista.

Käräjäoikeus: Ei lahkomaisia olosuhteita

Käräjäoikeus katsoi, että väitetyt rikokset jäivät näyttämättä. Baltzarin ohella syytteessä oli kaksi naista, joita syytettiin avunannosta osaan rikoksista. Myös heidän syytteensä hylättiin.

Iso osa syyttäjän näytöstä perustuu henkilötodisteluun. Käräjäoikeuden mukaan asianomistajat kertoivat tapahtumista osin samansuuntaisesti ja osin ristiriitaisesti.

Myös todistajien kertomukset olivat osin ristiriitaisia niin keskenään kuin asiaosaisten kertomusten kanssa, oikeus sanoi.

– Asiantuntijoiden kertomusten taikka lausuntojen perusteella ei ole suoraan voitu todeta, ovatko vastaaja ja asianomistajat eläneet pahamaineisessa kultissa taikka lahkonomaisissa olosuhteissa. Kun huomioon on otettu se, mitä asiassa on tullut näytetyksi teonkuvauksen mukaisista rajoituksista, sääntelystä, kontrolloinnista, eristämisestä ja väkivallasta, käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että kyse olisi ollut lahkonomaisista olosuhteista taikka pahamaineisesta kultista, käräjäoikeus sanoi.

Sääteli “jollain tasolla” pukeutumista

Käräjäoikeus katsoi, ettei Baltzarin voitu katsoa ottaneen asianomistajia määräysvaltaansa yksin sillä perusteella, että he asuivat hänen kanssaan.

– Baltzar on jollain tasolla säännellyt joidenkin asianomistajien pukeutumista, joinain vuosina joidenkin osalta televisiosta katseltavia ohjelmia, nukkumispaikkoja sekä puhelimen käyttöä työaikana, oikeus listasi.

Käräjäoikeuden mukaan näyttämättä kuitenkin jäi, että Baltzar olisi alistanut asianomistajia. Oikeus myös katsoi, etteivät asianomistajat olleet syyttäjän väittämällä tavalla Baltzarista riippuvaisia.

– Käräjäoikeus on kiinnittänyt olosuhteisiin kokonaisuutena huomiota ja katsonut, että asianomistajalla on ollut vaihtoehtoinen toisin toimimismahdollisuus, eikä hän ole menettänyt mahdollisuuttaan toimia haluamallaan tavalla.

Hieroivat Baltzaria ja leikkasivat kynsiä

Käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi näyttämättä, että asianomistajilta olisi vaadittu mitään työtä rangaistuksen uhalla tai työtä, johon asianomistajat eivät olisi vapaaehtoisesti tarjoutuneet.

Käräjäoikeuden mukaan asianomistajat olivat siivonneet ja remontoineet asunnoissa, joissa asuivat tai remontoineet Baltzarin hankkimia mökkejä. He olivat myös tehneet töitä Baltzarin yhdistyksissä sekä osallistuneet teatteriproduktioihin. Näytetyksi tuli myös, että jotkut asianomistajista olivat auttaneet Baltzaria hieromalla tätä ja leikkaamalla tämän kynsiä.

Joillain asianomistajista oli työsopimus Baltzarin yhdistyksen kanssa. Esimerkiksi kotona tehdyn siivouksen osalta käräjäoikeus katsoi, ettei kyse ollut työsuhteesta asianomistajan ja Baltzarin välillä.

– Esitetyn perusteella myöskään teatteritoiminnassa mukana olo ei ole ollut työtä, josta asianomistajalle olisi tullut maksaa palkkaa näyttelemisen taikka teatterin tuotantoon osallistumisesta, oikeus katsoi.

Luovuttivat Baltzarille valtaosan palkastaan

Niistä asianomistajista, joille palkkaa maksettiin, osa oli joinain vuosina luovuttanut Baltzarille takaisin valtaosan palkastaan. Käräjäoikeuden mukaan asianomistajat eivät kuitenkaan siirtäneet kaikkia varojaan Baltzarille ja heillä oli käytössä omat pankkitilit ja -kortit.

– Esitetyn perusteella mahdollista on, että asianomistajat ovat maksuillaan osallistuneet yhteistalouden kuluihin. Asianomistajan Baltzarille maksamat summat eivät ole olleet erityisen merkittäviä; eräs asianomistaja on maksanut kolmena vuotena yhteensä 25 700 euroa ja toinen asianomistaja yhden vuoden aikana noin 15 700 euroa, oikeus sanoi.

Raiskaussyytteissä pääasiallinen näyttö oli asianomistajien kertomukset. Käräjäoikeuden mukaan niiden tueksi ei esitetty riittävästi muuta näyttöä tai kertomuksen luotettavuutta muuten tukevia seikkoja.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World