Tutkimus: Suomalaisten suhtautuminen Natoon on hyvin yhtenäistä

tutkimus: suomalaisten suhtautuminen natoon on hyvin yhtenäistä

Vuosi sitten eli syksyllä 2022 Suomen Nato-jäsenyyden kannatus oli hyvin samoilla linjoilla. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Minja Viitanen

Suomalaiset suhtautuvat sotilasliitto Natoon hyvin yhtenäisesti, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan arvo- ja asennetutkimuksesta.

Suomen Nato-jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti 77 prosenttia vastaajista. Kielteisesti jäsenyyteen suhtautuu kahdeksan prosenttia, kun 14 prosenttia kertoo suhtautuvansa siihen neutraalisti.

Vuosi sitten eli syksyllä 2022 Suomen Nato-jäsenyyden kannatus oli hyvin samoilla linjoilla. Tuolloin jäsenyyttä kannatti 78 prosenttia ja kielteisesti siihen suhtautui kahdeksan prosenttia. 12 prosenttia otti tuolloin neutraalin kannan aiheeseen.

Suomi haki Nato-jäsenyyttä vuoden 2022 keväällä.

Natoon suhtaudutaan tutkimuksen mukaan myönteisesti sukupuoleen, ikään, koulutukseen, sosioekonomiseen asemaan tai asuinpaikkaan katsomatta.

Nato-jäsenyyden kannatus on vahvaa kaikkien puolueiden kannattajaryhmissä, mutta pienintä se on vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. Heistä puolet kertoo suhtautuvansa sotilasliittoon myönteisesti ja neljäsosa kielteisesti. Lisäksi noin viidesosa vasemmistoliiton kannattajista ottaa neutraalin kannan.

– Suomalaiset eivät ole tulossa vähäisimmissäkään määrin katumapäälle Nato-jäsenyyden suhteen, vaan päätös liittyä läntiseen puolustusliittoon on perusteellinen, sanoo Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.

EU:n kannatus nousi

68 prosenttia vastaajista suhtautuu myönteisesti Suomen EU-jäsenyyteen. Nousua on tapahtunut kolmen vuoden aikana 18 prosenttiyksikköä.

Evan mukaan kolmen vuoden takaisia, epäilevämpiä asenteita EU-jäsenyyteen selitti muun muassa keskustelu elpymispaketista. Havaitun kannatuksen kohentumisen taas selittää Evan mukaan kansainvälisen politiikan tilanteen kiristyminen ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Ainoa väestöryhmä, jossa enemmistö suhtautuu EU-jäsenyyteen kielteisesti, on perussuomalaisten äänestäjät. Heistä 52 prosenttia suhtautuu jäsenyyteen kielteisesti, kun reilu neljäsosa suhtautuu jäsenyyteen myönteisesti. Vielä syksyn 2020 mittauksessa lähes kolme neljäsosaa perussuomalaisten äänestäjistä suhtautui EU:hun kielteisesti ja vain 10 prosenttia myönteisesti.

– Turvallisuus on kysymys, josta suomalaisilla on hyvin yhtenäiset näkemykset. Siksi Nato-jäsenyys nauttii varauksettomampaa tukea kuin EU, Metelinen sanoo.

Tulokset perustuvat yli 2 000 ihmisen syyskuun puolivälin jälkeen antamiin vastauksiin. Vastaajat edustavat Ahvenanmaata lukuun ottamatta koko maan 18-79-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internetpaneelissa, ja tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimuksen Pentti Kiljunen.

Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2-3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World