Yhdysvallat nimesi joukkuettaan jääkiekon MM-kisoihin! – mukana todellisia NHL:n supertähtiä

yhdysvallat nimesi joukkuettaan jääkiekon mm-kisoihin! – mukana todellisia nhl:n supertähtiä

Seth Jones Yhdysvaltain pelipaidassa.

Jääkiekon MM-kilpailut käynnistyvät toukokuussa. Yksi jääkiekon MM-kisojen suurista mestarisuosikeista on Yhdysvallat, joka pelasi viime kevään kisoissa välierissä. Yhdysvaltoja on maailmanmestaruudet kiertäneet, mutta tänä vuonna mahdollisuus jättipottiin on todella iso.

Yhdysvaltain jääkiekkomaajoukkue lähtee tämän kevään jääkiekon MM-kisoihin todella nimivahvalla joukkueella. Yhdysvallat on kerännyt riveihinsä miehistöä aatteella, jossa kisoihin on osallistuttava, mikäli olympialaiset 2026 kiinnostaa.

Yhdysvaltain jääkiekkomaajoukkueen GM:nä toimii Brett Peterson. Joukkueen päävalmentajana toimii Minnesota Wildin päävalmentaja John Hynes.

– Meillä on todella vahva joukkue jo alkuvaiheissa. Meillä on todella paljon nuoria huippupelaajia, jotka ovat innostuneina tulossa mukaan jääkiekon MM-kisoihin, kommentoi Peterson.

Yhdysvallat pelaavat jääkiekon MM-kisojen alla harjoitusturnauksen Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa ja kohtaa ennen MM-turnausta Slovakian maajoukkueen harjoitusottelussa.

MM-turnauksen alkulohkon Yhdysvallat pelaavat Ostravassa. MM-kisat käynnistyvät Yhdysvaltain osalta perjantaina 10. toukokuuta Ruotsia vastaan. Alkulohkossa Yhdysvallat kohtaa Saksan, Slovakian, Puolan, Ranskan, Kazakstanin ja Latvian.

Maajoukkueen puolustus on äärimmäisen vahva, sillä joukkueessa on mukana jo MM-kisoissa useasti pelannut Chicago Blackhawksin Seth Jones sekä tämän entinen pakkipari Columbus Blue Jacketsista eli Zach Werenski. Nuorta taitoa alakertaan tuovat Ottawa Senatorsin Jake Sanderson ja New Jersey Devilsin Luke Hughes.

Hyökkäyksen ykköstähti on Detroit Red Wingsin kapteeni Dylan Larkin. Senatorsista mukana ovat Shane Pinto ja kapteeni Brady Tkachuk. Mukana on myös Blue Jacketsin kovapalkkainen Johnny Gaudreau sekä Anaheim Ducksin virtuoosihyökkääjä Trevor Zegras.

Artikkeli Yhdysvallat nimesi joukkuettaan jääkiekon MM-kisoihin! – mukana todellisia NHL:n supertähtiä julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Kiekkofani.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World