Naton epävirallinen ulkoministerikokous alkaa Berliinissä – myös Haavisto vieraana
© Lehtikuva Suomea edustaa kokouksessa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Lassi Lapintie

Saksan Berliinissä alkaa tänään kaksipäiväinen Nato-maiden ulkoministerien epävirallinen tapaaminen. Suomen ja Ruotsin edustajat on kutsuttu kokouksen yhteydessä pidettävälle päivälliselle tänään. Suomea edustaa kokouksessa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Kokouksen yhteydessä ulkoministeri Haavistolla on myös kahdenvälisiä tapaamisia, kerrotaan valtioneuvoston tiedotteessa.

– On tärkeää käydä keskustelua Naton jäsenmaiden ulkoministerien kanssa ajankohtaisesta tilanteesta sekä Suomessa käynnissä olevasta selontekoprosessista. Olen hyvilläni, että Suomen ja Ruotsin ulkoministerit on kutsuttu tähän Naton epävirallisen ulkoministerikokouksen päivälliskeskusteluun, Haavisto totesi tiedotteessa.

Sekä Suomen että Ruotsin valtiojohto ilmaisivat tällä viikolla Nato-myönteiset kantansa. Suomessa presidentin ja hallituksen odotetaan antavan sunnuntaina eduskunnalle selontekonsa, joka esittää virallisesti sotilasliiton jäseneksi hakemista.

Turkki asettui poikkiteloin

Mikäli Suomi ja Ruotsi hyväksytään sotilasliiton jäseniksi, Naton yhteinen raja Venäjän kanssa pitenee yli 1 300 kilometrillä. Venäjä on ilmaissut pitävänsä Suomen ja Ruotsin hakemista Naton jäseniksi uhkana ja ryhtyvänsä vastatoimiin.

Suomen ja Ruotsin jäsenyys sotilasliitossa vaatisi jokaisen Berliinissä tänä viikonloppuna kokoustavan jäsenmaan parlamentin hyväksynnän. Kapuloita rattaisiin heitti juuri ennen kokousta Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Hän ilmoitti perjantaina, ettei pidä Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä myönteisenä asiana.

Perusteluksi Erdogan sanoi, että “Pohjoismaat ovat kuin vierastaloja terrorijärjestöille.” Hän viittasi etenkin kurdien sissijärjestöön PKK:hon, jonka muun muassa Turkki ja EU ovat määritelleet terrorijärjestöksi. Puheessaan Erdogan viittasi nimeltä kuitenkin Hollantiin ja Ruotsiin, ei Suomeen.

NEWS RELATED

Déserts médicaux, hôpitaux, Covid-19: les défis de Brigitte Bourguignon au ministère de la Santé

© BENOIT TESSIER Brigitte Bourguignon Ministre déléguée chargée de l’Autonomie depuis juillet 2020, Brigitte Bourguignon hérite du poste de son ex-ministre de tutelle, Olivier Véran. Le choix de cette ex-socialiste, élue de proximité dans le Nord, au cursus professionnel dans l’action sociale, est aussi politique.  Sa feuille de route ...

View more: Déserts médicaux, hôpitaux, Covid-19: les défis de Brigitte Bourguignon au ministère de la Santé

Nouveau gouvernement : qui est Pap Ndiaye, le ministre de l'Education nationale en rupture avec la ligne de Jean-Michel Blanquer ?

Ce spécialiste de l’histoire sociale des Etats-Unis et des minorités, universitaire respecté, s’inscrit aux antipodes de son prédécesseur sur plusieurs points. © Fournis par franceinfo “Monsieur Pap Ndiaye est nommé ministre de l’Education nationale et de la Jeunesse.” C’est la grosse surprise du gouvernement d’Elisabeth Borne, dévoilé, vendredi 20 mai, ...

View more: Nouveau gouvernement : qui est Pap Ndiaye, le ministre de l'Education nationale en rupture avec la ligne de Jean-Michel Blanquer ?

Qui est Pap Ndiaye, le ministre de l’Education nationale qui succède à Jean-Michel Blanquer ?

© Copyright 2022, L’Obs C’est l’une des réelles surprises du gouvernement d’Elisabeth Borne dévoilé vendredi 20 mai : Pap Ndiaye a été nommé ministre de l’Education nationale en remplacement de Jean-Michel Blanquer. Peu connu du grand public, ce normalien s’est récemment fait connaître lors de sa nomination au Musée national de l’Histoire ...

View more: Qui est Pap Ndiaye, le ministre de l’Education nationale qui succède à Jean-Michel Blanquer ?

Via Rail Canada CEO Cynthia Garneau stepping down: federal transport minister

© Provided by The Canadian Press MONTREAL — The federal transport minister says Via Rail Canada Inc. president and CEO Cynthia Garneau has resigned. Omar Alghabra says Garneau’s resignation is effective Friday and comes three years after she was appointed CEO in May 2019. Alghabra credits Garneau with helping ...

View more: Via Rail Canada CEO Cynthia Garneau stepping down: federal transport minister

Tam bir C vitamini deposu! Çilek tüketmeniz için 8 önemli neden

© Milliyet tarafından sağlanmıştır Çilek C vitamininden en zengin meyveler arasında yer alıyor. Aynı zamanda A vitamininden potasyuma, kalsiyumdan magnezyuma kadar içerdiği pek çok bileşenle adeta bir şifa deposu. Düşük glisemik indeksi sayesinde kan şekerinde ani dalgalanmalara neden olmadığı için günde bir porsiyon (10 adet orta boy) çilek tüketmenizde ...

View more: Tam bir C vitamini deposu! Çilek tüketmeniz için 8 önemli neden

Working from home isn’t the problem – our bone idle prime minister is

© Provided by The Guardian Photograph: Getty Boris Johnson said: “My experience of working from home is you spend an awful lot of time making another cup of coffee and then, you know, getting up, walking very slowly to the fridge, hacking off a small piece of cheese, then ...

View more: Working from home isn’t the problem – our bone idle prime minister is

Olivier Dussopt, le ministre qui doit mener la France au plein-emploi

“Je suis un fils d’ouvrier et d’ouvrier plus souvent au chômage qu’au travail, on s’en sort dans la vie en travaillant.” D’ordinaire plutôt discret, Olivier Dussopt avait haussé le ton ce 15 octobre 2020 à l’Assemblée Nationale face au député Insoumis François Ruffin qui accusait son gouvernement de “défendre les ...

View more: Olivier Dussopt, le ministre qui doit mener la France au plein-emploi

Femminicidio a Rimini, l’uomo in Italia da un mese: prima l’anello poi la uccide con 21 coltellate

RIMINI. È stato un abbraccio l’ultimo gesto che Maximo Aldana ha rivolto a Noelia Rodriguez, poi, quando se l’è visto rifiutare, così come lei aveva già rifiutato molte volte di proseguire con lui a Rimini una relazione iniziata 17 anni prima in Perù, l’ha stretta a sé e l’ha trafitta ...

View more: Femminicidio a Rimini, l’uomo in Italia da un mese: prima l’anello poi la uccide con 21 coltellate

Bengal SSC recruitment case: Calcutta high court removes minister’s daughter from teacher’s post

First Minister Nicola Sturgeon tests positive for Covid-19 hours after unmasked face to face talks with Sinn Féin vice president Michelle O'Neill at her official Bute House residence

Pap Ndiaye ministre de l’Éducation : compagne, enfants... que sait-on de sa vie privée ?

Cinq choses à savoir sur Isabelle Rome, ministre déléguée à l’Égalité entre les Femmes et les Hommes

Finlandia informó que Rusia cortará el suministro de gas el sábado

Le logement, premier poste de dépenses des Français, privé de ministère

Qui est Sylvie Retailleau, la nouvelle ministre de l'Enseignement supérieur et de la Recherche?

Dominica withdraws case against Mehul Choksi over ‘abduction clues’

Promueven moción de censura en el Congreso contra ministro Alfonso Chávarry

Gal Gadot nos enseña cómo usar un mini short para gozar del calor

Une surprise à l'Education, treize nouveaux visages, deux ministères pour l'Ecologie... Ce qu’il faut retenir du gouvernement d'Elisabeth Borne

How to get all Minikits in Starkiller Queen in Lego Star Wars: The Skywalker Saga

OTHER NEWS